Uudet mestarit valloittivat Hääkiven hiekkakasan – loimaalainen yllätyskortti kaatoi hallitsevan mestarin

Kaksikko Tuomas Laine (lyömässä) ja Kasimir Vuorinen voittivat, torjumassa oleva Janne Kangaskokko ja puolustava Mikko Esko olivat kolmansia. Kuva: Antti Raunio

Kolmatta kertaa pelattu miesten kovatasoinen beach volley -turnaus Hääkiven beach-kentillä sai uuden ja yllättävän mestarin. Loimaalaisparivaljakko Kasimir VuorinenTuomas Laine tuli ohituskaistalta kaikkien ohitse ja voitti jokaisen pelinsä.

– Meidät hälytettiin mukaan torstai-illalla kello kahdeksan aikaan, kun yksi pari joutui jäämään pois. Pärjäsimme teknisellä pelillämme, kun vastustajat eivät tajunneet käyttää hyväksi pitkiä peippejä, voittajakaksikko kertoi turnauksen jälkeen.

Perjantaina pelatun turnauksen yllä leijaili kauan vahva sateen pelko, sillä aamupäivä oli satanut kovasti. Järjestäjät kuitenkin saivat huokaista helpotuksesta, sillä pelien aikana tuli vain muutama pieni sadekuuro, ja keli oli lähes tuuleton.

Vuorinen on pelannut usean kauden lentopallon Mestaruusliigaa, ja Laine puolestaan 1-sarjaa, joten kovista tekijöistä oli kyse. Pari Tommi RoininenJani Sällinen joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi, ja loimaalaiset tulivat heitä tuuraamaan. Neljä puhdasta voittoa taisi yllättää kaikki, vaikka selvä mitalisuosikki uudet tulokkaat olivatkin.

Finaalissa kaatui pari Sten KruudaJani Antola 2-0. Kruuda on kahtena viime vuotena voittanut turnauksen, tällä kertaa tyytyminen oli hopeaan.

Jyri Niemi oli kenttien viihdyttävin pelaaja esittäen useamman upean pelastuksen. Kuva: Antti Raunio

Pronssia pokkasi sastamalalaispari Mikko EskoJanne Kangaskokko. He voittivat pronssipelissä kokeneet Sauli Silpon ja Matti Hietasen. Suomen lentopallohistorian parhaisiin pelaajiin lukeutuva Esko kehui Hääkiven kenttiä.

– Kentät olivat tosi hyvässä kunnossa ja mukavat pelata. Tämä oli oikein mukava kesäturnaus, Esko kiitteli.

Päivän toinen yllätyspari oli terävästi pelanneet alle 18-vuotiaat Tommi NieminenSaku Tuomivaara. He olivat kahdeksan joukkueen turnauksessa kuudensia.

LOPPUSIJOITUKSET

  1. Kasimir Vuorinen–Tuomas Laine
  2. Sten Kruuda–Jani Antola
  3. Mikko Esko–Janne Kangaskokko
  4. Sauli Silpo–Matti Hietanen
  5. Jyri Niemi–Ville Sorvoja
  6. Tommi Nieminen–Saku Tuomivaara
  7. Arttu Lehtimäki–Tuomas Tihumäki
  8. Tomi Pekriö–Niilo Nurmi

LUE LISÄÄ AIHEESTA:

Hääkiven hiekka pölyää tähtipölyä: Beach volley -turnauksessa mukana liigavalmentaja, Mikko Esko ja lempääläisiä tähtiä

Kihelmöivä kesäfiilis syntyy biitsistä ja kajarista

Hääkivi herännyt henkiin rantalentopalloilijoiden voimin

Wedding Rock Beachvolley Tournament – rantalentopalloa ihan rannalla

Pinkkipaitaiset nuoret Tommi Nieminen (12) ja Saku Tuomivaara pelasivat monipuolisesti ja hyökkäsivät kovaa. Kuva: Antti Raunio