Kuljulaista iskuvoimaa Lempo-Volleyn hyökkäyspeliin: ”Upea puolustus on paras, se sytyttää yleisön”

192 senttiä pitkä Tommi Nieminen on pelipaikaltaan yleispelaaja. Kuva: Antti Raunio

17-vuotias kuljulainen lentopalloilija Tommi Nieminen on tälle kaudelle noussut Lempo-Volleyn edustusjoukkueen rinkiin. Viime vuodet hän on pelannut 2-sarjaa. Yleispelaaja on Jyryn kasvatti ja valmistautuu syksyn ylioppilaskirjoituksiin.

Olet ensimmäistä kautta miesten edustusjoukkueen mukana. Miltä meno on tuntunut 1-sarjassa?

– Hienoa on ollut päästä itseään parempien kanssa pelaamaan. Siinä kehittyy paljon enemmän ja sen antaa motivaatiota ja halua kehittyä entisestään.

– Juuri nyt nautin treenata, kun kerrankin on paikat kunnossa. Junnuvuodet menivät paljon loukkaantumisten kanssa.

Millaisten loukkaantumisten?

– Selkä oli kolmen eri otteeseen vaivana, siellä oli rasitusmurtuman esiaste.

Millaisia tavoitteita sinulla on tulevalle kaudelle?

– Kehittyä niin paljon kuin pystyy ja katsoa mihin se riittää. Tavoite on toki aloituskuusikon paikka, se vaatii kyllä paljon treeniä ja siihen olen nyt valmis.

Millaisia tavoitteita sinulla on laajemmin lentopallossa?

– Semmoinen tavoite, että niin ylös mennääm kuin pääsen ja parhaani yritän. Kastotaan mihin se riittää.

Miltä tämän kauden joukkue vaikutta?

– Tuntuu tosi hyvältä porukalta. Uskon että tällä ryhmällä on mahdollisuus päästä pitkälle sarjassa.

Viime kaudellä pääsit jo lyhyesti debytoimaan 1-sarjassa.

–  Oli hienoa, kun pääsi ottamaan ensi askeleita, vaikka silloin se jäi aika vähäiseksi. Jos pääsisi tällä kaudella vähän enemmän kehiin.

– Kauden alku on maistunut hyvältä, paljon hyvää tekemistä ja tietenkin paljon on missä parantaa.

Mitä olet mieltä lentopallon seurayhdistymisestä?

– Tosi hyvä juttu mielestäni. Homma on selvempää, ja on selkeä polku pelaajille: Junnuista aina 1-sarjaan ja farmin kautta jopa liigaan asti.

Millanen olet pelaajana?

– Olen aika rauhallinen, enkä ole mikään hölösyy kopissa. Koitan tehdä järkeviä ratkasuja, ei mitään silmittömiä vetoja. Joukkueelle aina parasta.

– Tällä hetkellä etenkin puolustuspeliä pitää hioa, torjunta myös.

Mikä mieluiten: hieno hyökäys, tappotorjunta vai upea puolustus?

– Vaikea valita, mutta täytyy sanoa upea puolustus. Se sytyttää aina pelaajia ja yleisöä.

LUE LISÄÄ LEMPO-VOLLEYSTA:

Lempo-Volley käynnisteli koneitaan harjoituspelillä: Ykkössarjakauden alkuun kuukausi, vastustajat uusiutuneet rajusti

Lempo-Volleyn kakkosjoukkue sarjaan nuorin voimin

Eetu Rantanen palaa Lempäälään ja siirtyy Lempo-Volleyhyn: ”Jotain liigavirityksiä oli kesän mittaan käynnissä”