Eino Rekola syntyi Vesilahden Krääkkiössä kymmenlapsisen perheen kuudentena lapsena. Perheeseen kuuluivat myös mummu ja eno.
Varsinaisen työnsä Eino Rekola teki maanviljelijänä. 1970-luvun taitteessa loppui karjanhoito, jota seurasi siirtyminen asfalttitöihin ja työ Lempäälässä Katepalilla, mistä hän jäi eläkkeelle. Eino oli naimisissa Vesilahden Vakkalasta kotoisin olevan Kerttu Rekolan, os. Hellstenin (1927–2003) kanssa. Perheeseen syntyi poika Kauko (1956–2018). Ennen leskeksi jäämistään Eino Rekola toimi vaimonsa omaishoitajana siihen saakka, kun tämä pärjäsi kotioloissa.
Eläkepäivinään Eino Rekolan mielipuuhaa oli polttopuiden teko ja kaikenlainen metsätyö. Hän vastasi lähiteiden aurauksista ja kunnostuksesta. Vanhuuteen asti hän asui Krääkkiössä vaatimattomasti, ilman juoksevaa vettä. Viimeisiksi vuosiksi hän muutti rivitaloasukkaaksi Narvaan ja oli ratkaisuunsa kovin tyytyväinen kehuen taloyhtiön yhteisöllisyyttä, talkoohenkeä sekä hyviä naapurisuhteita.
Eino Rekola muistetaan auttavaisena ja positiivisena henkilönä, naapurina ja ystävänä.
Hän eli sisarussarjansa vanhimmaksi ja viimeiseksi. Lokakuussa hän vietti 90-vuotispäiviään, jolloin paikalla oli jo neljännen sukupolven edustajia.
Positiivisen luonteensa hän säilytti loppuun saakka. Hän oli ihminen, jonka kanssa pystyi keskustelemaan luontevasti ja joka osasi antaa neuvoa asiassa kuin asiassa.
Muistotilaisuudessa erityisesti mieleen jäi erään mökkinaapurinsa pitämä puhe, jossa hän kertoi Eino Rekolan todenneen ainoan lapsensa menetyksen aikoihin:
– On tämä elämä siltikin niin ihanaa, ettei malta edes nukkua.
Juha Ruokola
Kirjoittaja on vainajan entinen naapuri