Viime vuoden joulukuun 10. päivänä kuoli kotiseudullaan Lempäälässä loistava yliopistonopettaja Pirkko Rommi korkeassa 94 vuoden iässä.
Pirkko Rommi oli syntynyt 1925 Jämsässä. Ylioppilastutkinnon suoritettuaan hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon, jossa opiskeluaikana innostui erityisesti Suomen autonomian ajan historiasta. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi Pirkko Rommi työskenteli oppikoulunopettajana Jyväskylässä ja Helsingissä. Vuonna 1961 hän siirtyi yliopisto-opettajan uralle, kun hänestä tuli Tampereelle muuttaneen Yhteiskunnallisen korkeakoulun historian assistentti.
Rommi väitteli Helsingissä 1964 aiheesta ”Yrjö-Koskisen linja – Myöntyvyyssuunnan hahmottuminen Yrjö-Koskisen ja suomalaisen puolueen toimintalinjaksi”. Väitöskirja sai ylistäviä arvioita, ja sitä pidetään yhtenä analyyttisimmista ja selkeimmistä poliittisen historian tutkimuksista. Erityisesti sen ongelmakeskeisyyttä, metodiikkaa ja lähdetyötä kiitettiin.
Pirkko Rommi lukeutuu ensimmäiseen tutkija- ja opettajasukupolveen, joka oli rakentamassa historian opetus- ja tutkimusyhteisöä Tampereen yliopistossa. Hänet nimitettiin dosentiksi 1965 ja hän sijoittui vakinaiseen Suomen historian lehtorin virkaan. Pirkko Rommi hoiti työuransa aikana apulaisprofessorin ja professorin tehtäviä Tampereen yliopiston lisäksi Helsingin yliopistossa muun muassa akateemikko Eino Jutikkalan jäätyä eläkkeelle 1974.
Suomalaisessa historiantutkimuksessa Pirkko Rommin merkitys ilmenee hänen älykkäässä ja oivaltavassa paneutumisessaan tutkimusmenetelmiin ja historianfilosofiaan, mikä ei ollut 1960-luvun alussa yleistä. Hän osallistui pohjoismaisiin historian metodikonferensseihin 1950-luvulta alkaen seuranaan muun muassa Pentti Renvall ja G.H. von Wright. Hän oli Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsen vuodesta 1967 ja sen esimies 1977. Hän oli aloittamassa suosittuja ”Historian päiviä” ja osallistui niille aktiivisesti.
Akateemisena opettajana Pirkko Rommi teki opiskelijoihin suuren vaikutuksen. Hän oli vaativa ja särmikäs, mutta suhtautui opiskelijoihin aina ystävällisesti ja tuki vakavasti opiskeluun suhtautuvia. Hän kantoi suurta huolta siitä, että tamperelainen opetus ja opiskelu olivat yhtä korkeatasoista kuin muuallakin. Luennoidessaan ja seminaareissaan Pirkko Rommi ei aliarvioinut kuulijoiden ymmärrystä, vaan tarjosi vaativaa ja kysymyksiä herättävää ajattelua. Hän kutsui usein ystävänsä akateemikko Eino Jutikkalan luennoimaan Tampereelle.
Lehtori Rommi tuki opiskelijoiden vapaa-ajan toimintaa. Hän osallistui opiskelijoiden retkille ja myös järjesti niitä. Viimeisin oli vuonna 1990 tehty vaikuttava kartanokierros. Kotinsakin hän avasi sekä opiskelijoille että kollegoille.
Pirkko Rommia voi luonnehtia tutkimuskohteensa mukaisesti fennomaaniksi. Kotitaustansa perintönä hän oli suomenmielinen ja osallistui sotaveteraanien ja muiden isänmaallisten järjestöjen toimintaan. Hän korosti kansallisen – mutta ei ahdasmielisen – historian tärkeyttä. Koska hän ei piilotellut poliittisia mielipiteitään, opiskelijat huomasivat olevansa eri mieltä opettajansa kanssa. Vaikka lehtorin kritiikki oli ankaraa, siinä oli samalla kannustava ja suvaitseva sävy. Juuri niin meidän kaikkien pitäisi osata olla toistemme kanssa.
Aino Katermaa ja Pertti Haapala
Kirjoittajat ovat Pirkko Rommin oppilaita ja kollegoita Tampereen yliopistossa.
