Hakkarin kesäteatterissa pääsee tänä kesänä seuraamaan Aimon, miehen joka ei osaa sanoa ei, kommelluksia. Risto Jarvan elokuvasta kesäteatterivesioksi muokatussa näytelmässä Jukka Saarelan esittämä Aimo saapuu Amerikasta pappina vanhaan kotikyläänsä. Avioliittoneuvojaksi pestattu Aimo joutuu väärinkäsitysten saattelemana ongelmiin etenkin kylän naisväen kanssa.
Osuvasti valitut vanhat suomihitit johdattavat katsojan ennen esitystä oikeanlaiseen mielentilaan ja pitkin näytelmää kuultava musiikki on myös kohtauksiin mainiosti sopivaa. Neljän hengen Serenadi-kuoron laulunumerot elävöittävät näytelmää ja ovat mukavaa kuunneltavaa. Kertojan ääni jouduttaa esitystä eteenpäin, mutta selostaa yleisölle aika ajoin turhankin itsestäänselviä tapahtumia. Kaiuttimista kuuluva ääni ja musiikki aiheuttavat välillä ongelmia peittäessään alleen näyttelijöiden äänen. Etenkin näytelmän alussa päällekäisyys häiritsee ja sekä taustoitus että näytelmän tapahtumat menevät hieman ohi.
Anne Helmisen ohjaamassa näytelmässä Lempäälään sijoitetut tapahtumat alkavat tiehankkeesta, jota kylän väki kiivaasti vastustaa. Saarelan roolitus Aimoksi on ollut Helmiseltä nappivalinta. Näytelmä on paikka paikoin Saarelan taitojen varassa ja se saattaisi olla hieman heikoilla ilman häntä. Saarela onnistuu taitavasti välittämään Aimon kulloisetkin tuntemukset katsomoon ja erityisesti hieman maistissa oleva ja Maijaa vonkaava Aimo on hykerryttävän hauska.
Kylän värikkäästä väestä löytyy muutama muukin herkullinen roolihahmo, kuten moraaliton kauppias Kake ja miehiin uskonsa menettänyt Maija. Kakea esittävän Eero Väätäisen rooli muuttuu hauskemmaksi näytelmän edetessä ja väärinymmärrysten lisääntyessä. Väätäisen heittäytyminen on ilahduttavaa katseltavaa ja koska mies on lavalla lähestulkoon enemmän alushoususillaan kuin vaatteet päällä, tulee heittäytymistaito tarpeeseen. Arja Liikasen Maija, thai-hieroja jonka mielipide miehistä ei jää kenellekään epäselväksi, on omalta osaltaan sopankeittäjänä kyläläisten sotkuisissa ihmissuhteissa. Näytelmässä käytetään paljon värikästä kieltä ja erityisesti Maijan kohdalla se toimii hyvin lisämausteena. Krisse Hakasen Renlundskan kohdalla puvustus ja maskeeraus ansaitsee erityismaininnan. Rouvan asustus sinällään riittää huvittamaan, mutta Hakanen myös hoitaa roolinsa hyvin.
Komedia on vaikea laji ja Mies, joka ei osannut sanoa ei onnistuu siinä pääosin hyvin. Kesäteatteri, josta jää katsojalle hyvä mieli ja hymy huulille
on tehnyt tehtävänsä
