Tapahtumat

Myllyrannassa törähtää komeasti! – Narvan Soittokunta saapuu puistoon konsertoimaan

Koronakevät vei kaikki merkittävimmät yleisötapahtumat myös Lempäälästä. Nyt on pientä helpotusta asiaan tulossa, kun Narvan Soittokunta saapuu Myllyrannan puistoon konsertoimaan torstaina 13. elokuuta klo 19 alkaen. Tänä vuonna konsertin järjestelyistä vastaavat Lempäälän seurakunta ja Lempäälän Rotaryklubi. Viime vuoden elokuussa Myllyrannan konserttia oli seurakunnan kanssa järjestämässä Lempäälän kunta. Tänä vuonna kunta ei halunnut lähteä koronatilanteen takia…

Pääsitkö Hakkarin yläasteelta vuonna 1996? Sinut halutaan luokkakokoukseen!

  Oletko päässyt Hakkarin yläasteelta vuonna 1996? Entä oletko tietoinen luokkakokouksesta? Jos et, tämä on viesti erityisesti sinulle. Lempäälän Hakkarin yläasteelta vuonna 1996 päässeet aikovat kokoontua 5. syyskuuta luokkakokoukseen. Tieto on saavuttanut vuosiluokasta jo noin puolet, yli 100 henkeä, mutta viesti halutaan välittää koko porukalle. – Olemme lähes kaikki vuonna 1980 syntyneitä ja täytämme tänä…

Voimallista ja herkkää – Laukon kartanon näyttelykesä tuo esille kuuden suomalaisen nykytaiteilijan töitä

Laukon kartanossa avautuu juhannuksen jälkeen laaja nykytaiteen kesänäyttely. Mennyttä ja nykyistä aikaa yhdistävät näyttelyt on sijoitettu kuuden hehtaarin pääsymaksullisella puistoalueella eri rakennuksiin. Esillä on kuuden suomalaisen eturivin nykytaiteilijan uutta tuotantoa. Kartanon päärakennuksessa nähdään Ars Fennica 2019 yleisön suosikin Petri Ala-Maunuksen uusia maisemamaalauksia. Galleriakerroksessa vuorottelevat turkulaisen Erika Adamssonin salonkimaalaukset ja Viljami Heinosen voimalliset visiot. Kymmenen vuotta…

Kysy Vesilahdesta, viranhaltijat vastaavat – Vesilahti järjestää kyselytunnin 15.6.

Vesilahden kunta järjestää kuntalaisilleen kyselytunnin. Johtavat viranhaltijat sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat vastaavat kuntalaisten kysymyksiin maanantaina 15. kesäkuuta. Kyselytunti järjestetään kello 17–18 ennen valtuustokokousta. Kysymykset kerätään ennakkoon ja niitä voi lähettää netitse perjantaihin 5. kesäkuuta asti. Kysymykset voivat liittyä esim. strategiaan, talouteen, hyvinvointiin, elinvoimaan, sivistys- ja sote-palveluihin, kaavoitukseen jne. Halutessaaan voi myös laittaa toiveen, kenen…

Äitienpäiväjuhla Lempäälän kirkosta – Etäyhteyksin järjestettävässä juhlassa mukana Marko ”Mörkö” Anttila ja Samuel Shipway

Pyhän Birgitan kirkosta lähetetään striimattu äitienpäiväjuhla sunnuntaina 10. toukokuuta klo 14. Tervetulosanat lausuu viime vuonna jääkiekon MM-kisoissa menestynyt maajoukkukapteeni Marko ”Mörkö” Anttila. Juhlapuhujana toimii Lempäälän MLL:n puheenjohtaja Risto Tuominen. Ohjelmassa on myös muun muassa tenori  Mikko Salakarin lauluesitys, Risto Räppääjänä tunnetun Samuel Shipwayn kirjoittama ja lukema äitienpäiväruno sekä Cantilene-nuorisokuoron esitys. Tilaisuutta voi seurata suorana Lempäälän…

Hartaudella tehty työ voi mennä loppumetreillä pilalle – Ikonimaalari osaa iloita onnistuneesta työstä

Lempäälän vanhalla asemalla on esillä töitä, jotka voivat aiheuttaa tekijälleen harmaita hiuksia. Näytteillä nimittäin on ikoneita. Helena Lingren-Perez, Maisa Pynttäri ja Tuula Puolakka ovat tuoneet huhtikuun 3. päivä asti esillä olevaan näyttelyyn perinteisiä ikoneita, koptilaisia ikoneita ja muuta taidetta. Ikonien maalaus vaatii pitkäjänteisyyttä. Haastavaakin se on, sillä virheitä ei juuri pysty korjaamaan. Helena Lindgren-Perez onkin…

Arkisista aamutoimista voi kehkeytyä veikeä seikkailu – Lastenteatteriesitys Apo Apponen vierailee PiiPoossa

On ihan tavallinen arkiaamu Apo Apposen elämässä – Käpälämäki, Apon aamuvirkku koira, herättää Apon kesken unien. Unenpöpperössä Apo törmää hammasharjan vaihtopäähän Sinikkaan, joka laulaa unohtumattoman laulun hampaiden pesemättömyyden vaaroista. Sinikasta (ja Käpälämäestä) selvittyään Apo jatkaa aamutoimiaan ja seuraa kamppailu pitkävihaisen paidan kanssa ja puurolautasesta syntyy puuro-ukkeli Kaaro Puttila. Ja paljon paljon muuta. Lempäälän Ideaparkissa sijaitsevassa…

Kannaksen pojat esittävät sotalauluja Manttaalitalolla – Tapahtumassa kuullaan myös sodan kokeneen Yrjö Jylhän runoja

Lempäälän Manttaalitalolla kuullaan perjantaina 13. maaliskuuta sota-ajan sävelmiä, kun Kannaksen pojat -niminen kokoonpano esittää sotalaulujen sävyttämän kertomuksen kello 18.30 alkaen. Tapahtuma on pääsymaksullinen. Musiikista vastaavat Juha Repo, Tuiki Järvensivu ja Johanna Lantto, joilla on konsertissa käytössä yhteensä 13 eri instrumenttia. Manttaalitalon esityksessä he säestävät myös Tampereen Teatterin eri projekteissa laulanutta Seppo Mäkeä. Kannaksen poikien esitys…

Ihmisen ikävä toisen – ja Jumalan – luo

Pertti Kallio on tehnyt pitkän uran laulajana ja Suomen Raamattuopiston musiikkisihteerinä. Musiikillinen ura urkeni 1970-luvulla Pro Fide -yhtyeen laulusolistina. Sen jälkeen hän on kiertänyt maata kirkkotrubaduurina, akustisissa kokoonpanoissa ja klassisten hengellisten konserttien solistina. Nyt on juhlan aika. ”Reissumiehen taival” on Pertti Kallion musiikillinen 40-vuotisjuhlakonsertti. Hän esiintyy sunnuntaina 8. maaliskuuta Lempäälän kirkossa Laulukuvia-yhtyeen kanssa. Konserttiin on…

Terveiset päiväntasaajan eteläpuoleisesta Afrikasta – Lempäälän kirkossa konsertoi Jakaranda

Loppiaista edeltävänä sunnuntaina 5. tammikuuta Lempäälän kirkossa kuullaan afrikkalaisia tunnelmia, kieliä ja rytmejä. Terveiset päiväntasaajan eteläpuoleisesta Afrikasta tuo gospelmuusikko Pekka Simojoen perustama Jakaranda-musiikkiryhmä. Jakaranda ilmentää musiikillista iloaan laulaen, soittaen ja tanssien. Ohjelmisto koostuu eteläisen ja itäisen Afrikan musiikin lisäksi afrikkalaisvaikutteisesta kotimaisesta musiikista. Ryhmän taiteellisena johtajana on toiminut vuodesta 1990 lähtien muusikko Pekka Nyman. Hän soittaa…

Joulun iloa, riemua ja rauhaa – Kamarikuoro Camenalla joulukonsertti Pyhän Birgitan kirkossa

Tamperelainen, vuonna 1979 perustettu Kamarikuoro Camena juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Noin 35 laulajan joukko piti kiitetyn juhlakonsertin lokakuussa, ja nyt kuoron merkkivuosi huipentuu joulukonsertteihin. Jo toisena vuonna peräkkäin Camena esiintyy Lempäälän kirkossa. – Pyhän Birgitan kirkossa on hieno akustiikka ja tunnelma, kehuu Camenan uudeksi puheenjohtajaksi valittu Kaarina Uusitalo. – Siksi halusimme jälleen sinne. Kuoro…

Itsenäistä Suomea juhlistetaan Lempäälässä seppeleenlaskuin ja juhlakahvein – Itsenäisyysjuhlassa jaetaan ensimmäiset Kapteenien rahaston stipendit

Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Lempäälässä perjantaina 6. joulukuuta sanajumalanpalveluksessa, kunniakäynnillä haudoilla sekä itsenäisyyspäiväjuhlassa. Itsenäisyyspäivä alkaa kello 10 Pyhän Birgitan kirkossa järjestettävällä sanajumalanpalveluksella. Kirkosta siirrytään noin kello 11.00 kunniakäynnille haudoilla. Sekä kirkossa että hautausmaalla kuullaan Lempäälän mieskuoroa johtajanaan Pilvi Pursiheimo. Juhlapuheen pitää Daniel Palander. Seppeleet lasketaan Sankariristille ja Karjalaan jääneiden muistomerkille ja veisataan yhdessä virren 577 säkeistöt 1,…