Mytologia menestyy nykyajassa – Vesilahtelaisnuorten Erasmus-hanke ehdolla menestystarinaksi

Jenni Valon (vas.), Inkeri Ylivinkan ja Jessica Goebelerin äänittämiä englanninkielisiä opasselostuksia Vesilahden myyttisistä tarinoista voi kuunnella Klaus Kurjen tien matkailureitin varrella.

Vesilahden yhtenäiskoulussa käynnissä ollut Erasmus+ -hanke Flying with the wings of mythology on saanut kansallisen eTwinning-laatumerkin ja koko hankkeen loppuraportti sai erinomaisen lausunnon Kreikan kansalliselta EU-toimistolta. Lisäksi hanke etenee EU:n komissioon, jossa se on ehdolla Success Story Award (Menestystarina) -palkinnon saajaksi.

Hanke oli kaksivuotinen, käynnissä vuosina 2017–2019, ja mukana siinä oli seitsemän maata. Loppuraportti hyväksyttiin Kreikassa toukokuussa 2020.

Projektiin osallistuneet Inkeri Ylivinkka, Jenni Valo ja Jessica Goebeler kertovat, että Erasmus+ -projekti on antanut mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin ja se on luonut uusia oppimismahdollisuuksia.

– Erilaisia tilanteissa on voinut kehittää kielellisiä ja sosiaalisia taitojaan. Erasmus+ on ollut mahtava mahdollisuus kansainvälistyä ja saada kokemusta. Olemme tehneet muun muassa kouluesittelyjä, vesilahtelaisen mytologian opasselostuksia ja osallistuneet eTwinning-keskusteluihin, Inkeri, Jenni ja Jessica muistelevat.

Inkeri osallistui myös oppilasvaihtomatkalle Kreikkaan.

Vesilahdessa projektiin osallistui kaikkiaan yli 100 oppilasta. Hankkeen arvioinnissa kiitettiinkin erityisesti oppilaiden osallistamista ja mytologia-aiheen monipuolista käsittelyä eri oppiaineissa.

 

Teksti: Inkeri Ylivinkka, Jenni Valo, Jessica Goebeler ja Taina Lounaskorpi