Me voimme hankkia tavaroita ja palveluita varsin luottavaisin mielin. Turvanamme on kuluttajansuojalaki, jonka perusteella voi saada oikeutta, jos kaupanteko ei suju sääntöjen mukaan tai jos tuote ei vastaa odotuksia.
Voidaanko lakia soveltaa äänestystilanteeseen? Kysymys on ajankohtainen, kun olemme juuri valinneet uudet kansanedustajat. Ennen vaaleja ehdokkaiden markkinointi oli massiivista. Lehdet ja muu media olivat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia mainoksia. Luvattiin tehdä sitä ja tätä. Puolueiden puheenjohtajat tukivat omalta osaltaan ehdokkaitaan kertomalla, mitä kaikkea hyvää kansalle on luvassa, jos heidän puolueensa pääsee valtaan.
Kuluttajansuojalaissa puututaan myös markkinointimenettelyihin. Jos lukisi kirjaimellisesti ehdokkaiden lupauksia ja uskoisi niihin, voisi vedota harhauttavaan mainontaan. Oletetaan, että äänestän hyvässä uskossa ehdokasta, joka lupaa valituksi tultuaan edistää jotakin minulle tärkeää asiaa. Kun on kulunut pari vuotta eikä mitään tuloksia ole syntynyt, mitkä ovat sanktiot? Voinko saada hänet vastuuseen lupauksistaan? Toimiiko tässä asiassa kuluttajansuoja? Miksi ei voisi toimia, koska en ole tyytyväinen siihen palveluun, jonka olen häneltä äänelläni hankkinut.
Eduskuntavaaleissa äänestetään henkilön lisäksi myös puoluetta. Luotetaan niihin lupauksiin, joilla puolue on sanonut kääntävänsä Suomen kurssia yhä parempaan suuntaan. Hallitusneuvotteluissa puolue saattaa joutua vesittämään suurimman osan tavoitteistaan, koska hinku ministeriauton takapenkille on niin kova. Mieluummin luovutaan yhteisistä tavoitteista, kun vaakakupissa on oma etu eli houkutteleva paikka hallituksessa. Mistä minä äänestäjänä voisin siinä tapauksessa hakea korvauksia, kun minut on houkuteltu tekemään väärä äänestyspäätös? Vastaus kuuluu: en mistään, koska on omaa tyhmyyttä luulla ehdokkaiden ajavan kansakunnan etua, jos se on ristiriidassa oman edun kanssa.
Pian näemme, miten hallitusneuvotteluissa käy. Mutta samanaikaisesti EU-vaalit painavat päälle. Niissä äänestäjän kuluttajansuoja joutuu vielä tiukemmalle. Joidenkin ehdokkaiden suunnitelmat ovat niin törkeitä, että ihmettelen perustuslain sallivan sellaisen. Siihen on sentään viime aikoina totuttu viittaamaan pienemmissäkin asioissa. Jotkut europarlamenttiin pyrkivät ovat jo etukäteen sanoneet, että he eivät ehkä ota paikkaa vastaan, jos heidät valitaan. Äärimmäisenä tapauksena Merja Kyllönen, joka on sanonut asian täysin yksiselitteisesti. Hän tuli juuri valituksi eduskuntaan ja on silti ehdokkaana eurovaaleissa, koska ”ei halua jättää puoluettaan pulaan”. Tuo lause tarkoittaa suomeksi, että hän haluaa auttaa äänillään eduskunnasta pudonnutta puoluetoveriaan pääsemään europarlamenttiin. Kuka haluaa äänestää henkilöä, joka etukäteen ilmoittaa luopuvansa paikasta saman tien? Kyse on aivan käsittämättömästä demokratian halveksimisesta!
Kirjoittajan mielestä keplottelu vie politiikalta lopunkin uskottavuuden.
