Joku saattaa vielä muistaa, miten vanha kolmostie päättyi kuin poikkileikattuna Kuljun koulun kupeelle. Siinä kohdassa, missä nyt on kiertoliittymä, oli paljon nykyistä alemmalla perustasolla T-risteys. Siihen päättyvä vt3 oli leveydeltään ja laatuluokaltaan parempi kuin Tampereelle vievä, 1930-luvulla rakennettu tie. Varsinkin liukkaalla kelillä siitä rysäyteltiin isoilla autoilla siihen rinnepellolle, joka vietti koivuja kasvavaan kuljuun, vetiseen notkelmaan, josta Kuljun kylä ja kartano on saanut nimensä.
Alun perin oli siis tiehallinnossa suunniteltu, että valtatie rakennettaisiin kohti Pirkkalaa ja pitkään suunniteltuja Rajasalmen siltoja. Että näin ei koskaan tapahtunut, johtui Tampereen vastarinnasta. Kaupunki halusi kierrättää pohjoisen menevän liikenteen kauttaan, koska liikennevirta jättää rahaa ympärilleen.
Lempäälän kunnallispäättäjät taas ajoivat vuosikymmenten ajan ns. Puskiaisten oikaisua. Lopulta se saatiinkin ensin kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaan ja lopulta maakuntakaavaan. Puskiainen liittyy oikaisuun siten, että moottoritieltä luoteeseen lähtevät liittymärampit alkaisivat Ruotasjärven pohjoispuolelta ja kaartaisivat suunnilleen suurjännitelinjan alla, Kiillon edustalta, kohti Pirkkalaa.
Alun perin tämänkin väylän piti suuntautua lentokentän kiitoradan päätä sivuten kohti Rajasalmea, mutta Pirkkalan kaavoituksessa tehtyjen valintojen takia väylävaihtoehto ohjautuu kohti Linnakalliota. Tämä vaihtoehto on sikäli järkevä, että sen alle ”Nurmen takametsiin” mahtuisi uusi järjestelyratapiha sekä puolestaan sen alle oikorata. Näistä hankkeista tärkein on oikorata, koska se lyhentäisi kymmenillä minuuteilla Pohjanmaalle kulkevan junaliikenteen matka-aikaa. Ja tietenkin alentaisi elinkeinoelämän kustannuksia. Uusi järjestelyratapiha vapauttaisi Hatanpään rata-alueen asuntorakentamiselle, mitä Tampere arvostaisi. Eikä öisiä myrkkyjunia enää tarvitsisi kierrättää keskeltä Tampereen kaupunkia.
Näitä suunnitelmia voi arvioida kolmesta näkökulmasta. Jos arvioimme liikenneverkon valtakunnallista välityskykyä vaikkapa pari sataa vuotta eteenpäin, tulisi oikorata, ratapihan siirto ja Puskiaisten oikaisu toteuttaa. Pitkässä juoksussa nämä kolme hanketta olisivat myös ilmastopolitiikan kannalta järkeviä, oli liikennemuoto mikä tahansa.
Paikallisesti, Asemakylän, Vanattaran ja Sääksjärven asukkaiden kannalta intressit hajoavat ja näköalat ovat toisia. Eniten tietysti kärsii Asemakylän nykyinen asutus, joka saa nuo liikennemuodot vaivoikseen. Eniten luultavasti voittaa Sääksjärvi, jonka ytimen kohdalla moottoritieliikenne suhteellisesti vähenee ja rautatieliikenne helpottuu. Koska oikorata alkaa kaartaa pohjoiseen Vanattaran yläpuolelta, koituu tälle alueelle sekä mahdollisuuksia että haittoja.
Luonnonarvojen kannalta tilanne on farisealainen. Ei ole uskottavaa, että liikennerakentaminen Suomessa pysähtyisi sillä, että nämä hankkeet jätettäisiin toteuttamatta. Samaan aikaan maassa suunnitellaan ja lasketaan Suomi-rataa, Turun rataa ja itärataa, jotka kaikki pirstoisivat ja tuhoaisivat luontoa valtavia hehtaarimääriä. Valinta koskee sitä, missä ja millaista luontoa rakentamisen alle jää. Nollavaihtoehtoa ei ole. Jotain aina rakennetaan.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
