TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI

Huolellisesti valmisteltu Billy Elliot -musikaali kertoo silmät avaavasti pojan kasvutarinan

Samuel Harjanne on ollut kuningastehtävän parissa, kun hän on ohjannut mestarillisen Billy Elliot -musikaalin Tampereen Työväen Teatterin Suurelle näyttämölle. TTT:n toteutus on vuosisadan tapaus. Tälläista esitystä nähdään nykyisen taloudellisen ja henkisen niukkuuden aikoina todella harvoin - liian harvoin. Kuva Kari Sunnari.

Lee Hallin käsikirjoittama ja Elton Johnin säveltämä Billy Elliot -musikaali on kotonaan Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä. Väkevästi yhteiskunnallisesti kantaa ottava musiikkinäytelmä ammentaa koskettavuutensa lapsinäyttelijöiden aitoudesta, luonnollisesta kyvystä sopeutua ongelmallisiinkin elämäntilanteisiin. Torstainen ensi-ilta olikin 11-vuotiaiden Simo Riihelän (Billy) ja Ilmari Kujansuun (Michael) juhlaa. Pääosat lujasti lapsen uskoon luottaen näyttelevät, laulavat ja tanssivat pojat muistuttavat konkarinäyttelijöitä…

Vihdoinkin teatteri kolkuttelee suomalaisten omaatuntoa

Auvo Vihro lunastaa jälleen mestarinäyttelijän manttelin Tampereen Työväen Teatterin Pässi-näytelmässä. Tuire Salenius tekee erittäin koskettavan roolityön Hellä Puskana.

Sirkku Peltolan Pässi sai kantaesityksensä kreivin aikaan. Juuri nyt, kun suomalaiset päivittelevät poliisin ylimmän johdon oikeuteen joutumista, kansanedustajien erilaisia vilunkeja, vihapuheiden loputonta suota ja kansakunnan räikeää kahtia jakautumista, tarvitsemme kansallisen herätyksen. Peltola on armoitettu sanan mestari, joka on pukenut kansamme ja yhteiskuntamme ongelmat sekä kipupisteet ymmärrettäviksi ja sydämeen käyviksi repliikeiksi. Hänen suuri missionsa on herättää…

Komedian jälkeen sekaisin kuin seinäkello

Tommi Raitolehto (vas.), Petra Ahola ja Verneri Lilja täydessä vauhdissa komediassa Tämä on ryöstö! Tampereen Työväen Teatterin kantaesityksessä on vauhtia ja väriä.

Kun näytös loppui ja valot sammuivat, päässäni humisi. Päällimmäisenä tuntemuksenani oli hallitsematon sekamelska. Tämä on ryöstö -komedian hankkiminen juuri nyt Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon on kuitenkin nokkela veto, sillä raketin lailla maailman maineeseen pongahtanut brittiteos vetää megayleisöt kaikkialla, missä sitä esitetään – miksi siis ei Tampereellakin. Suuren näyttämön runsas tekniikka on valjastettu jälleen kerran viimeistä…

Teatteria niin, että äijätkin viihtyvät

Kirjautuneille
Vakavuusongelma pureutuu Lintupuiston rakennustyömaan arkeen. Vihdoinkin raksakarhut saavat kunnollisen puheenvuoron. Näytelmän sisältö koskettaa aitoutensa johdosta.

Lintupuiston rakennustyömaalla lentää hurtti huumori. Yhteen hitsautunut rakennusporukka kantaa vastuuta työn laadusta ja aikataulusta. Veljeä ei jätetä. Kirosanat sinkoilevat ilmoille, ja herrat saavat kuulla kunniansa. Olo on kuin konsanaan Tampereella, jossa suuri osa kaupungista on revitty työmaaksi. Poliitikoilla ja politiikalla kikkaillaan sen verran, että katsojat oivaltavat Mansenkin turvautuvan lehmänkauppoihin. Äijäenergia virtaa niin lapiomiesten viskoessa santaa…

Pirkanmaan palkinnot Tampere3:lle ja kulttuuritoimijanelikolle

Uuden Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls otti Pirkan päivänä vastaan Pirkanmaan palkinnon. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Tampere3 ja Museokeskus Vapriikin, Tampereen Oopperan, Tampereen Teatterin sekä Tampereen Työväen Teatterin muodostama nelikko ovat tämänvuotisen Pirkanmaan palkinnon saajat. Huomionosoitukset jaettiin lauantai-iltaisessa juhlassa Pirkan päivän vastaanotolla Vapriikissa. Pirkanmaan liiton maakuntahallitus jakoi tällä kertaa Pirkanmaan palkinnot poikkeuksellisen taitavasti tätä aikaa myötäillen. Huomionosoituksien saajat muodostavat kiintoisan aikajanan, joka ottaa huomioon jo eletyt sata vuotta ja edessäpäin odottavan…