Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun perinneyhdistys ry vietti koronan vuoksi siirrettyä 30-vuotisjuhlaansa Lempäälän Manttaalitalossa lauantaina 26. maaliskuuta.
Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtajana, kenraalimajuri Kalervo Sipi muistutti esitelmässään, että Vapaussoturien Huoltosäätiön, VHS:n hallintoneuvoston puheenjohtaja jääkärikenraali Väinö Valve käynnisti vuonna 1989 säätiön kenttätyön kehittämisen. Ajatus perinneliiton perustamisesta katto-organisaatioksi kariutui tässä vaiheessa, mutta hallintoneuvosto totesi piirien ja osastojen voivan kuitenkin muodostaa mallisääntöjen mukaisesti rekisteröityjä tai rekisteröimättömiä perinneyhdistyksiä.
− Ensimmäisenä tätä mahdollisuutta käyttivät pohjoispohjalaiset rekisteröitymällä 27. tammikuuta 1990. Tamperelaiset tekivät saman heti seuraavana päivänä, Tammisunnuntain päivänä. Teidän yhdistyksenne perustettiin sitten näihin aikoihin 31 vuotta sitten.
Vuonna 1993 pidetiin Tampereella Vapaussodan Perinneliiton perustava kokous. Paikalle olivat kokoontuneet 26:n eri puolille maata perustetun perinneyhdistyksen sekä kolmen säätiön – Vapaussoturien Huoltosäätiön, P.E. Svinhufvudin Muistosäätiön ja Tammikuun 28. päivän Säätiön – edustajat.
− Säätiötä tuossa kokouksessa edusti filosofian tohtori Pirkko Rommi täältä Lempäälästä. Hänet valittiin uuden liiton ensimmäiseen hallitukseen.
Pirkko Rommi on tehnyt Kalervo Sipiin lähtemättömän vaikutuksen:
− Pirkon kohdalla veri vetää, perinne velvoittaa. Hänen isänsä oli yleisesikuntaeversti Wiljo Rommi valittiin talvisodan päättymisen VHS:n hallintoneuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja hänet nimettiin sittemmin pitkän ja ansiokkaan työpanoksen jälkeen vuonna 1981 säätiön kunniapuheenjohtajaksi. Pirkko-tytär puolestaan on Vapaussodan Perinneliiton perustajajäsen ja hän toimi jäsenenä liiton ensimmäisessä hallituksessa. Hän jatkoi säätiön hallituksessa lähes kuolemaansa saakka. Minulla oli kunnia periä Pirkon omasta halustaan vapauttama paikka tammikuun 28. päivän säätiössä.
Sipi muistutti juhlaväelle, että vapaussodasta saatu tärkein ja vielä tänä päivänäkin pätevä oppi oli se, että kansakunnan on aina luotettava vain itseensä ja varauduttava pahimman varalta.
− Talvisota ja sitä seuranneet jatkosota ja sota Saksaa vastaan olivat loistavia osoituksia suomalaisten yksituumaisuudesta ja halusta panna kova kovaa vastaan silloin, kun itsenäisyytemme on uhattuna. Sotiemme veteraanit osoittivat, että tärkein ase taistelussa itsenäisyytemme puolesta oli ja on myös tänä päivänä maanpuolustustahto. Sen avulla saavutettiin käymissämme sodissa voitto, joka takasi suvereniteettimme. Yksimielistä kansaa ei kukistettu, eikä kukisteta.
Sipi näkee, että Ukrainan kansa on nyt vastaavassa asemassa:
− Venäjän käsittämätön ja raakalaismainen hyökkäys sen kimppuun on asettanut maan nykypäivänä samankaltaisen tilanteeseen. Maanpuolustustahtoa ei sieltäkään näytä puuttuvan. Minun koko sympatiani on ukrainalaisten puolella.
Sotatieteiden tohtori, eversti evp. Sampo Ahto piti Manttaalitalossa juhlapuheen, jonka aiheena oli sotainvalidien ja sotaveteraanien perintö.
Mannerheim oli talvisotaan alkamiseen viitanneen Sampo Ahdon mukaan kaikkien suomalaisten tavoin hyvin järkyttynyt silloisesta jättivaltion hyökkäyksestä pienen itsenäisen valtion kimppuun.
Muistelmissaan Josif Stalin on todennut, että olisi ollut typerää olla hyökkäämättä marraskuussa 1939. Hyökkäyssuunnitelman mukaan Viipuri piti vallata neljässä vuorokaudessa ja Helsinkiin piti päästä kahdessa viikossa.
Talvisodan alkaessa Suomen asevoimien vahvuus oli 250 000 miestä. Hyökkääjä, joka puhui vastahyökkäyksestä, aloitti sodan 400 000 miehellä, mutta pian sodan aikana miesvahvuus nousi 900 000 mieheen. Suomella ei ollut yhtään panssarivaunua. Neuvostoliitolla niitä oli 15 000.
Venäläisen tutkijan Markus Solonin mukaan Neuvostoliitolla oli tammikuussa 1940 Kannaksella 6,5-kertainen miesylivoima, kenttätykeissä 14-kertainen, lentokoneissa 20-kertainen ja panssarivaunuissa 56-kertainen. Suomella oli kova A-tarvikepula, erityisesti tykkien ammuksista. Suomen mahdollisuudet selviytyä talvisodasta oli olemattomat. Muutamaa ruotsalaispataljoonaa lukuun ottamatta Suomen oli selvittävä yksin.
Sodan loppupuolella maaliskuussa 1940 päivittäin kaatui 500 suomalaissotilasta ja pahimpana päivänä 800. Kenraalimajuri Paavo Talvela oli kirjoittanut vaimolleen tilanteesta: ”Poikani taistelevat kuin nuoret leijonat, mutta ylivoima on musertava niin miehissä kun aseissa ja varsinkin ilmassa. Mutta rintama ei murtunut missään!”.
− 13. maaliskuuta Neuvostoliitto taipui rauhaan, mikä johtui suomalaisten uskomattomasta ja sitkeästä vastarinnasta ja Stalinin pelosta, että tämän seikkailunsa vuoksi Neuvostoliitto tulisi vedetyksi suursotaan, Ahto sanoi.
Hän totesi, että jos Suomi olisi antautunut tai miehitetty, Suomea olisivat kohdanneet puhdistukset eli kansanmurha, jollaisen saivat kokea Baltian maat ja Puola. Heti talvisodan alettua sisäministeri Berija oli esimerkiksi antanut käskyn, että keskitysleireistä on varattava tilaa 26 500 suomalaiselle, lähinnä upseereille.
– Mitä meistä suomalaisista olisi jäljellä, jos Stalin kumppaneineen olisi päässyt toteuttamaan tavoitteitaan.
Jatkosodan suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944 jälkeen Suomen hallitus esitti pakkotilanteessa vihollisuuksien lopettamista. Neuvostoliitolla oli siihen vain yksi vastaus. Suomen pitäisi antautua ilman ehtoja ja Moskovassa laadittiin pikaisesti suunnitelmat, mitä suomalaisille tehtäisiin Suomen antauduttua. Nämä suunnitelmat ovat tulleet julki vasta noin 20 vuotta sitten.
Suunnitelmassa oli 56 kohtaa: Koko Suomi miehitettäisiin, pankkien varat takavarikoitaisiin, maa riisuttaisiin aseista, ja yhteydet muuhun maailmaan katkaistaisiin, kaikki suojeluskuntalaiset olisi vangittu.
− Jos Stalinin tahto olisi toteutunut ja Suomi miehitetty, valtion virkamiehet, poliisi, upseeristo ja muut Neuvostoliiton kannalta epäluotettavat henkilöt olisi tuhottu. Stalinin tavoitteiden tiellä oli jälleen Suomen puolustusvoimat. Kesän 1944 kovissa torjuntataisteluissa venäläisille tuotettiin niin raskaat tappiot, että puheet antautumisesta unohdettiin ja tilaa jäi poliittiselle ratkaisulle. Sodissa kaatui 90 000 ja haavoittui yli 200 000 suomalaista.
− Vuonna 1994 Sotaveteraaneja oli vielä 220 000 ja sotainvalideja 36 000, joka neljäs kansanedustajakin oli sotaveteraani. Vuosi sitten veteraanipäivänä elossa oli enää 5 500 miestä ja naista, keski-ikä 95 vuotta. Joka päivä keskuudestamme poistuu seitsemän veteraania ja matemaattisesti laskettuna viimeinen veteraani poistuu vuonna 2036. Mutta veteraanien perintö ei häviä minnekään.
