Olisiko jo vanhempien aika ottaa kantaa tähän varhaiskasvatuksen ns. henkilöstökiertoon, joka Lempäälässä on ollut lähes jatkuvaa? Vanhempien rooli varhaiskasvatuksen keskiössä antaa heille selkeästi oikeuden vaikuttaa päiväkotien toimintaan. Monet vanhemmat ovat olleet huolissaan henkilöstön vaihtuvuudesta. Ja syystä. He ovat usein esittäneet toiveita tuttujen opettajien, hoitajien ja avustajien jatkamisesta omissa ryhmissään.
Useimmat heistä ovat nähneet sen hyvänä, turvallisuutta ja viihtyvyyttä lisäävänä tekijänä päiväkotiryhmissä. Varsinkin näin syksyllä toiminnan käynnistyessä henkilöstön tuttuus auttaa lapsia sopeutumaan päiväkotiarkeen kesälomien jälkeen. Tiimien yhteishengen hioutuminen ja sisäinen tehtävien jako on merkittävä tekijä työn organisoinnin ja yhteisen kasvattajakulttuurin rakentumisen ja työn sujuvuuden kannalta. Jokainen haluaa kokea, että hänen työtään arvostetaan.
Lempäälän kunta ei ole esiintynyt minään pysyvyyden vaalijana, päinvastoin kunta on vaihtanut päiväkotien henkilöstön työpisteitä ja tehnyt näitä vaihtoja jopa kesken toimintakauden. Joskus syyt ovat voineet olla pakottavia ja sitä kautta ymmärrettäviä, mutta joskus vaihtoehtoja ja vaihtoehtoisia toimintamalleja olisi voinut olla enemmän. Siirtymistä toiseen yksikköön voidaan työntekijöiden keskuudessa myös arvostaa ja tavoitella ja siitäkin pitäisi herättää keskustelua.
Päiväkoteihin on vuosien varrella otettu ns. kiertävää henkilöstöä ja näihin tehtäviin ovat hakeutuneet ne, jotka pitävät siitä, että saavat vaihtelevia kokemuksia eri päiväkodeissa. Se on tuonut piristystä ja hoivaosaamista ryhmiin. Varhaiskasvatuksen työntekijöistä valtaosa ei kuitenkaan pidä siirtoja tarpeellisina.
Myös päiväkotien johtajat on laitettu kiertoon ehkä juuri samalla tavoin asiasta sen kummemmin neuvottelematta. Siirto voi palvella esimiesten omaa halukkuutta ja kiinnostuneisuutta tai se voi olla pedagogiikan muotoutumisen kannalta perusteltavissa oleva vaihtoehto. Johtajilla voi olla paljon arvokasta osaamista, jonka jakaminen on kaikille eduksi. Tilanteessa onkin ongelmallista se, etteivät kiertoon laitetut saa mahdollisuutta neuvotella asiasta, vaan usein heidät määrätään toiseen päiväkotiin jopa kesken toimintakauden.
Varhaiskasvatus tähtää lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Ja hyvinvointiin liittyy vahvasti toimintojen säännöllisyys ja hoitohenkilöstön pysyvyys. Se luo läheisyyttä, jatkuvuutta ja turvaa. Nämä ovat juuri niitä lasten asioita, joita yleisesti pidetään tärkeinä. Mutta näyttää siltä, että mitä laajemmassa määrin taloudelliset seikat käyttö- ja täyttöastevaatimuksineen ovat astuneet kuvaan, sitä enemmän on tingitty juuri henkilöstön pysyvyydestä.
Aikuisia ja lapsia on siirrelty ryhmästä toiseen ja asiaa on perusteltu esimerkiksi yhteisöllisyydellä. Lapsiryhmien välisiä ystävyyssuhteita on haluttu vaalia ja tavoitteena on ollut ryhmärajojen ylittäminen. Se on perusteltua, kunhan se tapahtuu lasten ehdoilla. Ei rahan. Muutoksia ei voi tehdä hallinnon puolelta tutustumatta lainkaan työpisteen henkilöstön ajatuksiin ja tavoitteisiin. Tällainen siirtely koettelee usein koko henkilöstön työhyvinvointia ja työviihtyvyyttä. Henkilöstön tietotaito ei sekään aina ole keskenään vaihtokelpoinen, toiset ovat vahvempia pedagogiikan osaajia, toisilla tilastot ja numerot on helpompi ottaa haltuun. Osaamisen alueet eivät ole homogeenisia. Ja tunne työn jatkuvuudesta on myös työntekijän perustarve. Ryhmän muiden työntekijöiden ei ole ihan mutkatonta ottaa ainakaan kovin lyhyellä aikataululla haltuun tietynlaista erityisosaamista vaativia tehtäväalueita.
Sanotaan, että työ tekijäänsä neuvoo, mutta totuus on, että siirtojen myötä henkilöstön työn kuormittavuus kasvaa ja tietynlainen työn tekemisen perusrakenne tiimeissä murenee ja luottamus kunnan päätöksentekoon ja päätöksenteon kriteereihin ja painopistealueisiin herättää ihmetystä. Puhumattakaan siitä, että vaikutus voi ulottua työyhteisön ilmapiiriin ja jopa varhaiskasvatuksen laatuun.
Muutos vaatii aina paljon ja sen pitäisi olla järkevä, oikein ajoitettu ja suunniteltu toimenpide. Siirrettävältä työntekijältä vaaditaan tällaisessa tilanteessa paljon henkistä voimavaraa ja motivaatiota panostaa kokonaan uuteen työympäristöön, henkilöstöön ja lapsiin vanhempineen. Se vaatii äärettömän paljon joustavuutta. Kiltteyttä ja sopeutuvaisuutta odotetaan tällaisten siirtopäätösten sattuessa kohdalle, ja sitä on myös totuttu saamaan päivähoidon henkilöstöltä, mutta olisiko aika miettiä, miten arvokas päivähoidon henkilöstöresurssi itsessään on ja mitä se on jatkossa valmis tekemään ilman erilliskorvauksia ja mitä se on valmis hyväksymään? Mihin saakka se on valmis joustamaan, venymään ja sinnittelemään? Kohtelevatko nämä muutokset kaikkia oikeudenmukaisesti?
Onneksi useimmat saavat aikaa tottua ajatukseen siirrosta toiseen yksikköön. Henkisen energian uudelleen suuntaamiseen tarvitaankin aikaa. Kiky työajan pidennyksineen ulotettiin koskemaan kaikkia varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Suostuimme kiltisti myös lomarahojen leikkaamiseen kohtuuttomalla 30 prosentilla. Matalapalkka-alojen kuten päivähoidon työntekijöiden palkkataso on muutenkin todella alhainen, mutta meidät tarvittiin talkoisiin talouselämän ja markkinoiden kilpailukykyä pönkittämään, joka samalla merkitsi oman ostovoiman vähenemistä. Monelta jäi se perheen ainoa yhteinen lomamatka kesällä tekemättä, kun rahat eivät riittäneet.
Kasvattajien pitäisi voida vaikuttaa omiin työolosuhteisiinsa ainakin jossakin määrin. Pitäisikö istua alas ja kuunnella työntekijöitä ja antaa mahdollisuus neuvotella eri vaihtoehdoista ennen varsinaisia päätöksentekoa? Se olisi eri ammattikuntien edustajien ammatillisuuden arvostamista. Olisiko Lempäälän kunnan henkilöstöhallinnon ja varhaiskasvatuksen erilaisten päälliköiden itsensä syytä jalkautua ja tiedottaa ryhmän vanhemmille ainakin täysin ennakoimattomista muutoksista ryhmässä? Miksi tiedottaminen jätetään yleensä ryhmän itsensä vastuulle?
Merkittävä lasten stressiä ja eroahdistusta lieventävä tekijä päiväkodissa on tutkitusti aikuinen, joka ”huomaa lapsen.” Kasvattajan ja lapsen pitkäaikainen hoitosuhde kannattelee ja tukee lasta ja antaa lapselle voimia. Kun kasvattaja uskoo lapseen, lapselle kehkeytyy tunne siitä, että hän on osaava ja että häneen luotetaan. Myös vanhempien luottamus kasvattajaa kohtaan rakentuu vuosien aikana vähitellen keskustellen ja ajatuksia vaihtaen.
Ainoastaan pitkäjännitteinen, laadukas ja tavoitteinen varhaiskasvatus lisää lasten ja perheiden hyvinvointia. Sen rakentuminen vaatii aikaa ja suunnittelua. Se ei rakennu hetkessä. Avustettavat lapset ovat aivan erityisen herkkiä henkilöstön vaihtuvuudelle, se pitäisi olla selvillä kunnan varhaiskasvatusta ohjaavassa päätöksenteossa. Erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla siirrot ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Siinä voidaan katkaista vuosia jatkunut hyvä kehitys ja työntekijän herkkä yhteys lapseen sekä toimiva yhteistyö vanhempien kanssa. Uskon, että päiväkotien henkilöstö ja lasten vanhemmat kuulisivat mielellään jonkinlaisen vastineen.
Tarja Haapasaari
