Latua, koira tulee!

Olen seurannut talven aikana lehti- ja nettikirjoittelua ja kyläläisten keskusteluja yleiseen käyttöön kunnostetuilla laduilla kävelemisestä ja koirien laduilla ulkoiluttamisesta.

Parasta asiaa oli mielestäni 22. tammikuuta Aamulehden lukijalta -palstalla Anne Rautiaisen  kirjoituksessa ”Hiihtoladulla kävely voi olla vahingonteko”. Kirjoituksessa ilmaistiin hyvin muun muassa se, ettei latua vahingoittamaton kävely ole missään laissa kielletty, mutta kävellen vahingoittaminen rikoslaissa kyllä. Kävely ei saa siis rikkoa latua eikä haitata tai vaarantaa ladun käyttötarkoitusta eli hiihtämistä.

Toinen selvä viesti oli, ettei koiria saa viedä yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle, ellei se ole erikseen sallittu ja merkitty. Tästä säännöstä lipeäminen jos mikä aiheuttaa jatkuvasti närää ja riitaa ihmisten välille, vaikka hiihdon ja ulkoilun pitäisi olla yhteinen ja iloinen asia.

Olen tästä syystä tehnyt kunnan latupalveluista päättävälle viranhaltijalle ehdotuksen, että koiralatuja lisättäisiin ja merkittäisiin niin, ettei kahnauksia enää syntyisi. Näitä latuja voi ajaa järville ja peltoalueille rinnakkain perheiden yhteisen ulkoilumahdollisuuden parantamiseksi.

Mikko Nurminen
kunnanvaltuutettu

Yksi kommentti

  1. kaarina L

    Kiitos. Tätä minäkin olen yrittänyt puhua, mutten tarpeeksi tehokkaasti ja” oikeille” ihmisille. Varsinkin se, että latu tehdään hyvin tallatulle polulle metsään, harmittaa eniten. Kävelijät pitävät koirineen polkua auki, mutta yhtäkkiä siihen tuleekin latu, eikä enää uskalla kävellä. Vaadi myös sitä, että latu tehdään kävelypolun viereen, eikä päälle. Kävellen on tosi hankala ryhtyä uppolumeen uutta polkua tekemään, koneella ladunteko on helppoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?