Lempoisten väki eduskunnassa

Saamaansa lahjanaamioon sonnustautunut kansanedustaja Ilkka Kanerva nappasi kainaloonsa Matiaksen (vas.), iinan, Rllin, Ainon ja Caritan.

Saamaansa lahjanaamioon sonnustautunut kansanedustaja Ilkka Kanerva nappasi kainaloonsa Matiaksen (vas.), iinan, Rllin, Ainon ja Caritan.

Lempoisten koulun pienluokan kahdeksan oppilasta edusti omaa kouluaan ja Lempäälää viime keskiviikkona 20. marraskuuta eduskunnassa. Lasten oikeuksien päivän tiedotustilaisuuteen oli kutsuttu kaikki 200 kansanedustajaa.

Lastenkulttuurikeskusten verkosto Taikalampun ja lastenkulttuurikeskus PiiPoon yhdessä järjestämä tilaisuus oli menestys. Jokaiselle kansanedustajalle oli taidetyöpajoissa ympäri Suomea valmistettu henkilökohtainen uniikki taideteos. Erilaisten naamioiden lisäksi lahja sisälsi myös henkilökohtaisen viestin päättäjille. Tilaisuudessa kävi kolmasosa kansanedustajista eli peräti 65 henkilöä. Eduskunnasta kerrottiin vierailijoille, että se on todella suuri määrä, sillä kansanedustajat ovat aina kiireisiä ja heillä on kutsuja moniin tilaisuuksiin samaan aikaan.

Tilaisuuden avasi urheilu ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kertoi iloisen uutisen Lasten oikeuksien päivän hyväksymisestä viralliseksi liputuspäiväksi.

Lempoisten koulun oppilaat pääsivät kertomaan omat toiveensa päättäjille henkilökohtaisesti sekä juhlamaljojen kilistämisen ohessa vaihtamaan kuulumisia monien kansanedustajien kanssa. Pirkanmaalaisista edustajista ainakin Pauli Kiuru, Lea Mäkipää ja Harri Jaskari saivat naamionsa taiteilijoilta itseltään. Terveisiä Lempäälästä saivat lisäksi kuulla Ben Zyckowicz, Juha Rehula, Kike Elomaa, Ilkka Kanerva ja moni muu.

Lempäälän lapset esiintyivät reippaasti ja keräsivät runsaasti kehuja jaksamisestaan ja hyvästä käytöksestään.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?