Kirjastoinvestointia on siirrettävä

Onko jonkun kuntalaisen mielestä neljä miljoonaa euroa iso raha?  Uskon monien ajattelevan niin, varsinkin kun joku killinkoskelainen sellaisen summan juuri sai. Se on iso raha myös Lempäälän kunnan budjettia ajatellen.  Jos sellainen summa lisätään pysyvästi kulubudjettiin, täytyy veroäyriä nostaa pari prosenttiyksikköä.  Siihen emme ole valmiit.

Parhaillaan valmistellaan vuoden 2015 budjettia sekä taloussuunnitelmaa vuosille 2016 ja 2017.  Kunnan johtoryhmä on joutunut karsimaan lautakuntien toiveiden tynnyreistä paljon pois.  Kulupuoli on ehkä hallinnassa, investointien toivelista ei.  Tuntuu hämmästyttävältä, miten kauan velkaantuminen saa ja voi jatkua.  Moni investointi on ihan oikeasti välttämättömyys, moni on todella arvokas. Mutta sittenkin, mitä jos varaa ei ole?  Velka lisääntyy koulu- ja päiväkoti-investointien vuoksi liian suurella vauhdilla.  Ne ovat lain vaatimia ja pakollisia asioita, ei niille voi mitään.

Olen vankka kirjastotoiminnan puolustaja ja kirjaston käyttäjä.  Lempäälässä on ainakin kolme toimivaa kirjastoa, joissa käydessäni en ole kohdannut ruuhkaa.  Palvelu on pelannut ja tavara on löytynyt.  Homma toimii.

Taloussuunnitelma 2016 esityksessä esitetään 100 000 euron suunnittelurahaa uutta kirjastoa varten.  Koko hanke olisi neljän miljoonan euron suuruinen.  Mahdollinen, joskin epätodennäköinen valtionapu olisi ehkäpä 1,5 miljoonaa.  Siis Lempäälän kunnan investointi olisi vähintään 2,6 miljoonaa, mahdollisesti jopa 4,5 miljoonaa.

Ehdotan kirjastoinvestoinnin siirtämistä niihin aikoihin, jolloin Lempäälän tulot ovat selkeästi nousseet ja velkaa on ehditty lyhentää edes jonkin verran.

Nykyisen noin 70 000 000 euron velan korkomenot ovat nyt alhaalla.  Lainojen ensimmäiset korkosuojaukset päättyvät jo viiden vuoden kuluttua.  Sen jälkeen korkoprosenttimme on markkinoiden armoilla.  Meillä siis ei ole varaa ottaa yhtään ylimääräistä velkaa, vaan sitä pitää lyhentää.

Nykyisellä velkamäärällä laskien jokaista kahden prosenttiyksikön korkolisäystä vastaan on veroprosenttia nostettava vähintään puolella prosenttiyksiköllä.  Viiden vuoden kuluttua käypä korko voi aivan hyvin olla kaksinumeroinen luku.  Tästä voi laskea, mikä voi olla Lempäälän kunnan tuleva kunnallisvero vuonna 2019.

Edelleen, investointikarsinnasta huolimatta joudumme myös käyttämään ”juustohöylää”, mutta se toiminta ei tule pelastamaan kokonaisuutta. On elettävä mahdollisuuksien mukaan.  Päättäjien on pystyttävä katsomaan yli vaalien. Pitkäjänteisesti.  Niin ikävää kuin se onkin.

 

Heska Korhonen

Kommentointi on suljettu.