
Monitoimihallin on suunniteltu nykyisten tenniskenttien ja niiden takana olevan rakentamattoman maaston alueelle. Hiihtolatu siirretään lähemmäksi jäähallia. Kuva: Erkki Koivisto
Lempääläläisen jalkapalloilun pitkäaikainen haave omasta talvikauden harjoittelun mahdollistavasta hallista astui aimo askeleen eteenpäin, kun Lempäälän kunnanhallitus päätti vuokrata noin 8 000 neliön suuruisen määräalan Hakkarin liikunta-alueelta Lempäälän Monitoimihalli Oy:lle. Alueesta peritään 7 920 euron suuruinen vuosivuokra. Vuokra-aika on 50 vuotta
Alueelle on tarkoitus toteuttaa monitoimihalli, joka soveltuu ympärivuotiseen liikuntakäyttöön. Hallihanketta on käynnistämässä LeKi-futis Lempäälän Palloseura ry, joka on perustanut monitoimihalliyhtiön.
Hallin sijainti on Hakkarin koulun ja jäähallin välissä nykyisten tenniskenttien ja osaksi rakentamattoman maan paikalla. 86 m x 52 m kokoa olevan hallin kerrosala on 4 472 neliötä. Sen korkeus rakennuksen harjan kohdalta on 12 metriä.
Rakennushankkeen on suunniteltu alkavan keväällä 2016 ja hallin arvioidaan valmistuvan vuoden 2016 loppuun mennessä. Vuokrasopimukseen kirjatun rakentamisvelvoitteen takaraja on kesäkuun loppu vuonna 2017.
Halliin on suunniteltu tehtäväksi 60 m x 47 m suuruinen tekonurmialue, kaksi juoksusuoraa sekä 20 m x 51 m suuruinen monitoimialue, jota voidaan käyttää eri sisäpallopeleihin, tenniskenttiä ja golfin harjoituslyöntialueena. Hallin pääasiallinen käyttäjäryhmä on jalkapalloharrastajat. Hallia voidaan hyödyntää eri tapahtumien ja kilpailujen järjestämisessä sekä koululaisten iltapäivätoiminnassa.
Vuokralainen on maanvuokrasopimuksen mukaan velvollinen siirtämään vuokra-alueelle jäävän ulkoilu- ja latureitin ja siihen liittyvän valaistuksen vuokra-alueen ja jäähallin tontin väliin jäävälle kunnan omistamalle maalle.
Vuokra-alueelle järjestetään tieyhteys urheilukentän eteläpuolelta Urheilukadulta erkanevaa tietä myöten. Monitoimihallin käyttäjien pysäköintipaikat osoitetaan alkuvaiheessa Hakkarin alueen olemassa oleville pysäköintialueille. Lempäälän kunta laatii alueelle pysäköintisuunnitelman, jossa alueen pysäköintipaikkoja pyritään lisäämään ja liikennöintiä selkeyttämään.
Kaikista maanrakennustöistä ja rakennushankkeesta aiheutuvista kustannuksista vastaava vuokralainen maksaa sopimuksen mukaan vuosivuokran joko osittain tai kokonaan luovuttamalla kunnalle hallivuoroja. Vuokralainen saa käyttää urheilukentän pukukoppitiloja monitoimihallin käytössä.
”Ei vain jalkapalloilulle, vaan koko lempääläläiselle liikunnalle”
Monitoimihallin kustannusarvio on noin 1,7 miljoonaa euroa. LeKi-futis Lempäälän Palloseura ry:n puheenjohtaja Petri Mäkisen mukaan hanke rahoitetaan pääosin yksityisrahoituksella. Toki myös julkista rahaa haetaan. Suurinta yksittäistä rahoittajaa Mäkinen ei vielä paljasta, sillä rahoitusneuvottelut ovat kesken.
Hallin toteuttajasta on valittavana useampi vaihtoehto.
– Niistä yhden kanssa on edetty pisimmälle. Seuraavassa vaiheessa kilpailutamme hankkeen. Olemme hyvin aikataulussa, vaikka se on tiukka. Halli on pystyssä ensi syksynä.
Hallin neliöistä kaksi kolmasosaa on jalkapallokenttää ja yksi kolmasosa muuta tilaa. Mäkisen mukaan käytöaste on taattu.
– Meillä on yli kahdeksansataa jalkapallon harrastajaa Lempäälässä. Käyttäjäkunta on taattu jo omasta kunnasta, sanoo Mäkinen, joka näkee, että uusi halli tuo mahdolliseksi jalkapallon talviharjoitteluun lajin mukaista liikuntaa. Halli lisää mahdollisuuksia suurten urheilu- ja muiden tapahtumien järjestämiseksi.
– Hakkari kokonaisuudessaan liikunnallisena ympäristönä lisää hallin myötä mahdollisuuksia monipuoliselle perheliikunnalle, ei vain jalkapalloilulle
Rohkea veto ja kaikkea hyvää! Mutta valitettavasti vaan toinen jäähalliyhtiö tästä on tulossa ja kunnan rahoittamaksi sitten lopulta jää.
Valitettavasti ei jää kunnan hoidettavaksi. Sen verran on käyttöä, että halli on ympärivuorokautisessa käytössä. Niin kouluilla, kerhoilla kuin harrastajilla. Hyvä, että saadaan pystyyn. Ympäristökunnissa ei ole mahdollisuuksia. Ainoastaan Valkeakoskella ja satunnaisesti Tampereella.