Matikaiselle kultaa lumenveiston Pohjoismaiden mestaruuskisoista

Tarja Matikaisen voittotyö oli nimeltään Erämaan tango.

Tarja Matikaisen voittotyö oli nimeltään Erämaan tango.

Enontekiöllä järjestettiin 25.–28. helmikuuta toista kertaa Pohjoismaiset jään- ja lumenveistokilpailut. Kilpisjärvellä työstettiin jäätä ja Hetassa lunta. Sekä

Vesilahtelainen Tarja Matikainen voitti lumenveiston Pohjoismaiden mestaruuden Enontekiöllä.

Vesilahtelainen Tarja Matikainen voitti lumenveiston Pohjoismaiden mestaruuden Enontekiöllä.

jää- että lumimateriaali oli osallistujien mukaan ensiluokkaista. Lumenveiston voittaja Tarja Matikainen Vesilahdelta koki sopivan pehmeän ja hyvin muotoiltavan lumen veistämisen terapeuttiseksi. Myös sää suosi tapahtuma.

Mukana oli kahdeksan huippuluokan veistäjää, joista lumenveistoon osallistuivat kaikki ja jäänveistoon kuusi kisaajaa. Lumenveiston voittajaksi erittäin kovatasoisesta joukosta selvisi Tarja Matikainen työllään Erämaan tango. Hän voitti myös yleisöäänestyksen. Toisen palkinnon voitti norjalainen Elisabeth Kristensen Herneenpalko-työllään ja kolmannen sijan vei Jussi Katajisto Sä sulatat mut II -teoksellaan.

Niin ikään korkeatasoisen jäänveistokisan Kilpisjärvellä voitti Jussi Katajisto, toisena oli Elisabeth Kristensen ja kolmantena Riitta Matikainen.

Kilpailun järjestäjien mukaan tapahtuman kehittelyä jatketaan ja kaksi ensimmäistä kertaa ovat antaneet uskoa siihen, että tällaisia tapahtumia tarvitaan Enontekiöllä.  Kilpailut laajenevat niin Kilpisjärvellä kuin Hetassakin ja tapahtuma kansainvälistyy.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?