Mokkamestareiden kahvia, Demmerin teetä ja leivonnaisia tarjoillaan Lempäälän kauneimmissa maisemissa

Leena Soini ja kahvilakoira Ella toivottavat hyvän kahvin ja teen ystävät tervetulleiksi Kahvila Siiriin. Kuva: Katariina Onnela
Kahvilakoira Ella ottaa vierailijan vastaan iloisin hännänheilutuksin. Kuusirannan alakerran kolme huonetta ja eteinen ovat vielä remontissa, mutta pian Kahvila Siirin ovet avautuvat. Ellan emäntä ja Kahvila Siirin yrittäjä Leena Soini kertoo, että avajaisia vietetään 3. joulukuuta.
Kahvila Siiri on aiemmin toiminut ympärivuotisena Kalajoella. Nyt Kalajoen kahvila on muuttunut kesäkahvilaksi ja Lempäälässä Luontaiskylpylän rannassa saadaan nauttia Siirin korvapuusteista vuoden ympäri. Ja ne korvapuustit ovat muuten kuuluisia.
Kalajoella järjestettiin loma-asuntomessut kaksi vuotta sitten. Messukoordinaattorina toiminut Laura Ruohola ihastui isoihin ehdalla voilla ja sokerilla leivottuihin puusteihin, ja kirjoitti niistä messulehteen. Leena Soini sai tuona kesänä leipoa korvapuustin poikineen. Hän kehaisee myös Siirin unelmatorttua ja omena-hunajatorttua.

Huonekalut, lamput ja muu sisustus on peräisin Kalajoen Antiikki Makasiinista. Kuva: Katariina Onnela
– Leivon sesongin mukaan. Kesäisin on marja-marenki-kermahöttöjuttuja ja talvella tuhdinpaa, kuten omenaa, luumua ja suklaata. Suklaa-päärynätorttu on talvinen erikoisuus Siirillä.
Kahvila Siirin kaunis sisustus tulee omistajansa tavoin Kalajoelta. Antiikki Makasiini ja Leena Soini ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin. Kalajoen Kahvila Siiri toimii myös antiikkikauppana ja sieltä voi ostaa mukaansa vaikka tuolin, jolla istuu.
Leena Soini muistelee vanhempaa rouvaa, joka oli poikennut kahvilaan potkukelkallaan. Hän osti kahvilareissullaan kohtalaisen kokoisen antiikkituolin, joka soviteltiin kelkan kyytiin. Rouva hurautti tyytyväisenä tuoli kyydissään kotiin.
Kuusirannastakin voi toki halutessaan tuolinsa ostaa, lupaa Leena Soini. Varsinaisia myyntiartikkeleita kuitenkin ovat leivonnaisten lisäksi muun muassa Mokkamestareiden kahvit, Demmerin teet, keramiikka, pienet taulut, puupiirrokset ja kortit. Siirin oma kahvisekoitus on parhaillaan Mokkamestareille työn alla.
Ensi vuoden alussa Kahvila Siirissä aloittaa kondiittori ja lisätyövoiman myötä myyntiin tulee enemmän tilaustöitä. Leena Soini lupailee tammikuusta lähtien myös keittolounasta. Tapahtumia voi seurata Facebookissa, mistä Siiri löytyy nimellä Antiikkikahvila ja teehuone Siiri.
- Huonekalut, lamput ja muu sisustus on peräisin Kalajoen Antiikki Makasiinista. Kuva: Katariina Onnela
- Kahvila Siirin avajaisissa kuullaan musiikkia. Jatkossa pihamaalle on suunnitelmissa pihakonsertteja, kertoo Leena Soini. Kuva: Katariina Onnela
- Kahvila Siirin avajaisissa kuullaan musiikkia. Jatkossa pihamaalle on suunnitelmissa pihakonsertteja, kertoo Leena Soini. Kuva: Katariina Onnela
Kiitos Leena suussa sulavista piirakoista,tuoreista pullista jne…saako teiltä ollenkaan joulun aikaan joulutorttuja tai piparkakkuja? rapsutuksia Ellalle terveisin Emmi Huttunen P.S.Hyvää kevättä