Maija laittoi omakotitalon nätiksi vain parilla sadalla eurolla

– Katselin pitkään kateellisena kavereiden valkoisia sohvia. Minulla ei aiemmin voinut sellaista kissojen takia olla, mutta nyt olen saavuttanut valkoisen sohvan haaveen, Aakkula kertoo. Kuva: Katariina Rannaste

– Tyynyt ostin kierrätyskeskukselta…Pöydän sain ilmaiseksi…Nojatuoli on Vesilahden Roskalava-ryhmästä, Maija Aakkula luettelee, kun teemme kierrosta hänen kodissaan.

Jalkalamppu on Tori.fi:stä. – Lamppu sijaitsi Oulun seutuvilla. Laitoin omistajalle viestiä ja hän toi sen mukanaan ohikulkumatkallaan Etelä-Suomeen. Kuva: Katariina Rannaste

Sisustuslehdet aika ajoin esittävät, että kodin saa laitettua kivaksi pienelläkin budjetilla ja sen väitteen Aakkula allekirjoittaa täysin. Hän on sisustanut Vesilahden Rautialantien varrella sijaitsevan omakotitalonsa tänä syksynä hyvin edullisesti, noin parilla sadalla eurolla.

Muutamia uutena ostettuja tekstiilejä ja valaisimia lukuun ottamatta Aakkulan koti on sisustettu kierrätystavaralla.

– Sanoisin, että 80 prosenttia sisustuksesta on Lempäälän Kierrätyskeskus Varikolta ja 10 prosenttia netin osto- ja myyntipalvelu Tori.fi:n kautta hankittuja. Myös kavereilta olen saanut huonekaluja, joita olen sitten itse tai pojan kanssa tuunannut.

– Tavaraa on maailmassa hirveästi. On hienoa, että meillä on mahdollisuus kierrättää, hän toteaa.

Aakkulan kodissa oli pitkään avaraa. Useamman kissan omistajana hän halusi pitää kodin käytännöllisenä ja helposti siivottavana. Tänä syksynä hänellä oli aikaa ja mahdollisuus sisustaa.

Sisustaminen alkoi oikeastaan vahingosta, kun Aakkulan tyttäreltä kaatui kahvia vanhalle pöytäliinalle.

– Hankin uuden kerniliinan, mutta sen jälkeen minusta alkoi tuntua, että mikään ei enää oikein mallannut.

– Sitten kerran matkallani hevostallille päätin poiketa Varikolle. Ystäväni oli siitä vuosia sitten vinkannut.

– Ostin sieltä Eija Rasinmäen suunnitteleman maton kolmella eurolla, sitten huomasin tarvitsevani toisen maton ja siitä se lähti vyörymään.

Kodin sisustus syntyi vain kahdessa kuukaudessa. Aakkula asioi etenkin Varikolla ja Facebookin kierrätysryhmissä.

– Jos en Roskalava-ryhmässä jotain tavaraa ehtinyt varaamaan, niin ajattelin, että ei se ollut minua varten tarkoitettu. Koen, että tämä talo, jonka vanha hirsiosa on noin 100 vuotta vanha, ei ottaisikaan uutta vastaan.

Maija Aakkulan talon ulko-ovi on vaaleanpunainen, ja se on hänelle tärkeää. – Minulla on vaaleanpunainen ovi ja valkoiset sohvat, eikä kukaan tule sanomaan, ettenkö voisi niitä hankkia. Kuva: Katariina Rannaste

Aakkula kokee, että nyt kodin sisustus alkaa olla kuosissa. Tavaramäärän hän ei usko paljon lisääntyvän, koska hän ei enempää tarvitse.

– Olen täyttänyt 50, ja ensimmäistä kertaa koti näyttää minulta. Sisustus meni pitkään lemmikkien ehdoilla, mutta nyt se syntyi ihan omilla ehdoilla. Sain keskittyä tähän, että koti näyttäisi enemmän kodilta, ja olen saanut sen omannäköiseksi, hän toteaa.

– Nyt hetken vain nautin tästä. Sitten katson, mihin tie vie.

 

”Ekologinen sisustustavaratalo”

Sotavallantiellä sijaitseva Varikko saa Maija Aakkulalta kehut. Kuva: Katariina Rannaste

– Varikko on ekologinen sisustustavaratalo, Maija Aakkula sanoo ja kehuu Sotavallantiellä sijaitsevan paikan toimintaa.

Lempäälän-Vesilahden Työttömät ry:n ylläpitämällä kierrätyskeskuksella kierrätetään, korjataan tai muokataan tavaroita uusiokäyttöön. Asiakkaat voivat tuoda tavaroita tai niitä voidaan noutaa pientä kuljetusmaksua vastaan.

Varikon ohjaaja Kalle Anttila yhtyy Aakkulan näkemykseen. Varikolla saa rauhassa kiertää ja penkoa, ja henkilökuntaa tulee aina tarvittaessa auttamaan. Tavaraa on laidasta laitaan. Ja sitä kyllä riittää.

– Tavaraa tulee valtavasti, ja olemme hoitaneet kokonaisia kuolinpesiäkin, Anttila selvittää.

– Varikko, Kierrätyspuoti ja LeVeTeks sijaitsivat kaikki yhdessä vaiheessa tässä Sotavallantiellä. Nyt emme mahtuisi mitenkään, sillä irtaimistoa, vaatteita, kippoa ja kuppoa tulee niin paljon. Sen verran toiminta on seitsemän vuoden aikana muuttunut, Anttila toteaa.

Tulevan tavaran paljouden Kalle Anttila arvelee osin johtuvan siitä, että huonekalut on halpaa vaihtaa uusiin. Tavaraa vaihdetaan uuteen vaihtamisen ilosta, hän sanoo, ja tietyn aikakauden tavaraa tulee nyt paljon, kuten isoja tietokonepöytiä.

Toisaalta tietyt oman aikakautensa jutut ovat tulleet takaisin muotiin. Levysoittimia kysellään Anttilan mukaan nyt paljon.

– Paljon tavaraa tulee ja menee, ja se on mielenkiintoista, hän toteaa.

 

Fakta:

Kierrättäjäsisustajaa palvelevat mm. Kierrätyspuoti, Varikko ja LeVeTeks sekä kirpputorit Klaffi ja Piironki, Uniikkia ja Lähetyskirppis Toivontori.

Facebookista löytyy mm. Lempäälän FB-kirpputori, Hässäkkäkirppis Lempäälä, Roskalava Lempäälä ja Roskalava Vesilahti.