”Olen onnellinen siitä, että nyt pystyn itkemään” – Tarja Mattila sai päihderyhmässä avata sisäisiä lukkoja ja käsitellä poikansa huumeriippuvuutta

Tarja Mattilalle vuosi on ollut vaikea. Kuva: Katariina Rannaste

– Perheessä on alkoholismia ja oma 37-vuotias poikani on päihderiippuvainen, lempääläinen Tarja Mattila aloittaa.

Paikkana on Lempäälän terveysaseman vieressä sijaitseva Puistolinna, jossa syksyn ajan on kokoontunut päihteidenkäyttäjien omaisille tarkoitettu ryhmä. Osallistujia ei ole ensimmäistä kertaa omaisille suunnatussa ryhmässä ollut vielä montaa, läsnä marraskuisena iltana ovat Mattilan lisäksi vain päihdetyöntekijä Petri Vuori ja diakoni Johanna Kylmälahti, mutta Mattila on vahva osoitus siitä, että ryhmälle on tarvetta.

– En tiedä tarkalleen, koska poikani huumeidenkäyttö oikein alkoi. Hän oli tuolloin huostaanotettuna, ja tapaaminen oli vähäistä, mutta ei hän paljoa päälle 10-vuotias ole ollut.

– Vaikean avioliiton ja mieheni alkoholismin vuoksi vaivuin syvälle masennukseen. Minun piti saada apua, kun minulla on muitakin lapsia, mutta tehtiin pakkohuostaanottaminen ja poika meni vieraaseen perheeseen. Siksi en tiedä, milloin huumeidenkäyttö tarkalleen alkoi.

Poika vietti Mattilan mukaan aikaansa paljon muualla ja ajautui vankilakierteeseen. Huumeista amfetamiini ja subutex ovat pitäneet poikaa otteessaan ainakin parikymmentä vuotta.

– Kevättalvella poika tuli viidennestä kerroksesta alas. Hän sai sairaalassa ollessaan katkaisuhoitoa, mutta kun hän pääsi pois, tuli lankeaminen, ja hoidot keskeytettiin.

– Nyt taistellaan. Hänellä on haluja päästä kuiville.

– Hoitoja luvataan, mutta mattoa vedetään jalkojen alta. Tämä on ollut vaikea vuosi. Kun apua tarvittaisiin, sitä ei saa mistään, Mattila sanoo.

 

Poika on asunnoton, eikä Tarja Mattila täysin tiedä, missä porukoissa poikansa liikkuu, mutta tätä piiriä huumeet yhdistävät.

– En tiedä, kuinka laaja porukka todella on, mutta yli 20 henkilöä tiedän. He pitävät käyttönsä salassa, eikä kavereista puhuta. Enkä kaikkea edes halua tietää.

– Huumeidenkäyttäjillä on oma, vaarallinen maailmansa. He elävät valhemaailmassa ja he pitävät sitä totena. Se on järkyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa.

– Minulle on tämän vuoden aikana avautunut järkyttävä maailma.

Tarja Mattila on ollut asian kanssa pitkään yksin. Taistelemista on Mattilan mukaan ollut joidenkin läheisten kanssa, sillä he eivät hyväksy, että hän auttaa huumeidenkäyttäjää.

– Minun on ollut pakko olla poikani tuki ja pysyä rinnalla, kun ketään muutakaan ei ole. Haluan olla hänen tukenaan, onhan kyse omasta pojasta.

Ensimmäinen henkilö, jolle Mattila asiasta on päässyt avautumaan, on Johanna Kylmälahti. Kylmälahti myös kannusti häntä osallistumaan päihderyhmään.

– Nyt aion puhua, puhua ja puhua. Muuta keinoa ei ole kuin puhua, sillä muuten asiat kätkee lukkojen taakse sisälleen.

– Neljä kuukautta meni tänä vuonna, etten yhtään itkenyt. En itkenyt, kun menin katsomaan poikaani sairaalaan. Kyynelkanavat olivat lukossa, olin niin shokissa. Olen onnellinen, että nyt voin itkeä.

Tarja Mattila toivoo ryhmään vertaisia.

– Kaipaan, että asia tulisi näkyväksi, ja ihmiset tulisivat päihderyhmään, koska asioihin saa aina eri näkökulman ja voimavaraa, kun näkökentässä eivät ole vain omat asiat, joita ei yksin jaksa käsitellä.

 

Haastatellun nimi on muutettu.

 

”Oma tarina on tärkeä, mutta sen jakaminen voi olla yhtä tärkeää”

Tarja Mattila (vas.) on päässyt avautumaan päihderyhmässä, jota vetävät diakoni Johanna Kylmälahti ja päihdetyöntekijä Petri Vuori. Kuva: Katariina Rannaste

Päihteiden käyttö ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt eivät koske vain käyttäjää vaan myös perhettä, omaisia, piiriä hänen lähellään.

– Läheinen on hankalassa tilanteessa. Tunteet ja rationaalinen ajattelu ovat ristiriidassa. Ratkaisevien liikkeiden tekeminen voi olla hankalaa, kun kyseessä on esimerkiksi oma lapsi, päihdetyöntekijä Petri Vuori toteaa.

– Päihdetyössä usein kamppaillaan siitä, että käyttäjälle saataisiin riittävää tukea riittävän ajoissa, mutta päihdeohjelmissa omaiset jäävät usein ulkopuolelle. Se on ollut yksi iso huoli, hän sanoo.

Kunta ja seurakunta ryhtyivät tänä vuonna toimiin ja yhteistyössä toteuttamaan omaisille suunnattua päihderyhmää. Vastaavaa toimintaa ei Lempäälässä ole tiettävästi aiemmin ollut.

Ryhmä on syksyn ajan kokoontunut Puistolinnassa, ja ryhmä toimii vertaistukiajatuksella. Jatkoa sille on tulossa tammikuussa.

– Asiaan liittyy yhä vahvaa häpeää ja pelkoa, jota on vaikea avata. Voi tulla tunne, että on epäonnistunut kasvatustyössä, mutta sehän ei pidä paikkaansa, Petri Vuori sanoo.

– Tämä on omaisille paikka puhua ja jakaa kokemuksia, selviytymiskeinoja ja ratkaisuja siitä, kuinka mennä eteenpäin. Toisten kokemukset voivat antaa voimia, Vuori sanoo.

Kylmälahti ja Vuori rohkaisevat omaisia tulemaan mukaan.

– Ryhmäläiset osallistuvat omista lähtökohdistaan ja jokaisen panos on tärkeä. Ryhmässä ei ole yhtä mestaria, vaan jokainen on omien kokemusten tulkki. Voima on ryhmässä ja ryhmäläisissä.

– Oma tarina on tärkeä, mutta sen jakaminen voi olla yhtä tärkeää, he toteavat.

 

 

Päihderyhmän kokoontumiset jatkuvat tammikuun 15. päivä. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko tiistaisin kello 15 Puistolinnassa (Himminpolku 13). Päihdetyöntekijä Petri Vuoreen ja diakoni Johanna Kylmälahteen voi ottaa yhteyttä muulloinkin, jos oma tai läheisen päihteidenkäyttö painaa mieltä.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>