Ikärakennepylväät kertovat, että ikääntyvien osuus väestörakenteessa kasvaa ja etenkin yli 80- ja 90-vuotiaiden osuus siinä. Tämä tietää haasteita vanhuspalveluihin, joiden kohdalla jo nyt on vaikeuksia vastata olemassa oleviin ikääntyvien palvelutarpeisiin.
Seniorineuvosto otti valtuuston kokouksessa kantaa vanhuspalvelukysymyksiin. Miten olemme varautuneet tulevaisuudessa tarjoamaan turvallisen vanhuuden avuttomuudessaan eläville ihmisille?
Vanhuspalveluiden työvälineitä on lisätty viimeksi Toimelatalon yhteyteen rakennetun tehostetun palveluyksikön kautta. Vanhuspalvelut on yrittänyt pärjätä ja joutunut leikkaamaan laadusta, jolla on turvattu esimerkiksi omaisten jaksaminen kotihoidossa. 10 vuotta on leivottu samankokoista taikinaa.
Vanhuspalveluiden perusidea oli ja on tukea kotona hoidettavia vanhuksia. Kotihoidon asiakasmäärä on kaiken aikaa kasvanut ja kasvaa nähtyjen ennustepylväiden mukaan.
Onko uhattuna se turvallinen palveluketju joka luotiin 1990 luvun alussa? Asiakkaita ei jätetty yksin selviytymään. Luotiin palveluohjaajien verkosto, muistiyksikköön saatiin muistineuvoja 1998. Kevyemmistä palveluista aloitettiin ja edettiin seuraten palvelutarpeen kehitystä.
Omaishoitajia ja omaistaan hoitavia tuettiin. Luotiin jaksopaikkasysteemi, joka tarjosi kuntouttavan ja määräajoin toistuvan palvelujakson asiakkaalle ja antoi omaishoitoon myös rahallista tuke,a koska hoitopaikat huomioitiin maksukattosysteemissä. Nyt jaksopaikkoja on ollut pakko vähentää ja ottaa pitkäaikaisen hoidon käyttöön, koska pitkäaikaisen hoidon kysyntä on kasvanut johtuen mm. siitä, että kotihoidossa asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia ja heitä on määrällisesti enemmän. Tämä on ollut pakon sanelemaa, mutta onko se viisasta? Sitä meidän kaikkien pitää kysyä itseltämme, sillä myös omaisten väsyminen luo paineita laitoshoitoon ja valitusten tekemiseen saaduista palveluista.
Kotihoidossa keskustellaan siitä, että kevyemmän palvelun asiakkaita ei enää oteta kunnan palveluiden piiriin, vaan he ohjautuvat yksityisille markkinoille. Tästä seuraa se, että asiakkaat tulevat raskashoitoisessa vaiheessa julkisten palveluiden piiriin, vaikka palvelutarpeen muuttumista pitkällä aikavälillä seuraten, rinnalla kulkien ja tukien olisi asiakkaan vuosista tehty inhimillisempiä ja monessa kohdin vältetty tai ainakin viivytetty raskas laitoshoito.
Onko ollut viisasta hävittää jaksopaikkoja? Onko viisasta jättää omaisiaan hoitavat yksin? Onko viisasta kulkea kohti kotisairaalatoimintaa kotipalvelun kustannuksella? Miten olisi voitu välttää tämä tilanne mikä edessämme on? Tilanteesta eivät ole vastuussa vain työntekijät vaan myös aikaisemmat ja nykyiset päättäjät.
Talousarvio- ja toimintasuunnitelmassa vanhuspalveluiden kohdalla tavoitteeksi on asetettu kaavoituksen turvaamisen kautta palveluyrittäjien tulo Lempäälään. Eikö tavoitteeseen pitäisi lisätä yhteistyö Sirkkavuori Oy:n kanssa niin, että siellä huomioitaisiin monipuolinen yhteisöllisyyttä tukeva asuminen ikäihmisille?
Ollaanko todella sitä mieltä, että siirrämme vastuun vanhustemme hoidosta yritysmaailmalle palvelusetelijärjestelmien kautta ja samalla vääristämme vanhuspalveluiden kokonaisvaltaisen palveluketjuidean, jossa yrittäjät ovat julkisten palveluiden tukena, mutta eivät päävastuukantajina? Palveluseteli oikein käytettynä on hyvä asia, mutta on vaara, että se ottaa pääroolin ja jättää liian paljon vanhuksen hoidon oman kukkaron ja omaisten varaan.
Nopeaa ratkaisua kasautuneeseen ongelmaan ei ole, mutta yhdessä Sirkkavuoren kanssa – näin uskon – voidaan löytää erilaisten asumismuotojen kautta ratkaisuja, joiden avulla tuetaan yhteisöllisyyttä ikäihmisten parissa. Myös keskitettyjen asumisratkaisujen myötä vaikutetaan työntekijöiden paikasta toiseen siirtymiseen käyttämään työaikaan, joka näin ollen voitaisiin hyödyntää asiakkaille. Lempäälän vanhustyön strategia ja kehittämistyö vuosille 2004–20 alkaa unkarilaisella runolla:
Ei riitä aavistella mikä aika tulossa on – se tiedettävä on
Ei etäinen maali riitä – tie maaliin tarvitaan
Tien löytäminen ei riitä – on mentävä kulkemaan
Yksinkin – edeltä, myös ensimmäisenä
Mutta lähtö ei yksin riitä – tie muille auetkoon
ja vain, joka johtaa uskaltaa – myös muita kutsukoon
Nyt pitää kysyä: kuka uskaltaa ottaa tämän vetäjän roolin?
Seniorineuvoston puolesta
Maikki Hämäläinen-Ylikahri
