Aloitin maaliskuulla 2018 vapaaehtoistyöntekijänä Lempäälässä tehostetun palveluasumisen muistisairaiden osastolla. Ulkoilutin tehostetussa palveluasumisessa asuvaa henkilöä. Asukas kulki rollaattorin kanssa. Kävimme kävelyllä kerran viikossa. Joskus kävimme kävelyretkillämme kahvilla keskustan kahviloissa. Ulkoilutettava oli mielissään, kun pääsi kahville asumisyksikön ulkopuolelle.
Keväällä pyysin, että ulkoilutettava saisi talvikenkien tilalle hieman kevyemmät kengät. Kevyemmät kengät löytyivät, mutta huomasin, että kenkien pohjat olivat rikki. Kysyinkin, että olisiko mahdollista hankkia hänelle uudet kengät. Uudet kengät oli hankittu, mutta kengät hankasivat niin, että vasemman jalan varpaaseen tuli hiertymiä, mikä tulehtui. Ehdotinkin henkilökunnalle, että voin viedä kengät suutariin venytettäviksi, mutta tämä ei käynyt henkilökunnalle. He lupasivat hoitaa asian itse. Kenkiä ei koskaan viety suutariin. Kengät olivat vielä ainakin kerran asukkaan jalassa, minkä jälkeen huomautin siitä, että hiertävät kengät oli taas laitettu ulkoilutettavan jalkaan. Tämän jälkeen kengät vaihdettiin Kuoman talvikenkiin. Nämäkin olivat jonkun toisen, koska kyseisen henkilön omat talvikengät oli varastettu. Miten tämä edes on mahdollista suljetulla osastolla? Ulkoilutettava käveli sitten jatkossa kesähelteelläkin Kuoman talvikengissä. Näillä Kuomilla käveltiin joulukuuhun asti. Jälkeenpäin kun tiedustelin, miksi kenkiä ei korjautettu, asiasta tulikin salassapitovelvollisuuden alainen asia. Salassapitoa voidaan käyttää aseena monessa asiassa, mutta pitää myös olla tietoinen, mitä laki pitää sisällään, ettei sitä tulkita väärin.
Huhtikuussa lumiloskassa liikkuminen pienipyöräisellä rollaattorilla vaikeutui, ja kysyin henkilökunnalta, löytyykö heiltä ulkorollaattoria. Osastonhoitaja lupasi selvittää asian ja kertoikin sitten minulle, että rollaattori löytyisi apuvälinevarastosta. Kyseistä rollaattoria ei vaan näkynyt, ja kyselinkin sitä useampaan kertaan. Osastonhoitajalta tiedustellessani asiaa, hän ilmoitti antaneensa rollaattorin hakemisen hoitajille. Hän ei kuitenkaan viitsinyt ottaa selvää, miksi asiaa ei oltu hoidettu. Useiden kyselyjen jälkeen saatiin ulkorollaattori, minkä toimittaminen varastosta asukkaalle kesti kahdeksan kuukautta. Asukkaan liikkuminen ulkona helpottui huomattavasti. Tämäkin asia olisi hoitunut varmaankin muutamassa päivässä, jos vastuunjako ja vastuun ottaminen luvatuista asioista olisi ollut kunnossa.
Syksyllä minulta kysyttiin, voisinko ottaa myös toisen ulkoilutettavan. Hän liikkui pyörätuolilla. Kun ensimmäisen kerran ulkoilutin häntä, hän halusi käydä omaisensa haudalla Lempäälän hautausmaalla. Kävimme haudalla muutaman viikon päästä uudestaan, jolloin ulkoilutettava halusi, että haudalle laitettaisiin kanervia ja havunoksia. Otin selvää paikallisesta kukkakaupasta, mitä ne maksavat. Kerroin ulkoilutettavan omahoitajalle, että asukas haluaisi minun hakevan kanervia ja havunoksia haudalle, ja mitä ne maksaisivat (12,00 €). Sovimme, että seuraavalla kerralla menemme asukkaan kanssa yhdessä ostamaan ne ja viemme ne haudalle. Näin teimmekin. Haudalla oli lyhty, jonka lasi oli rikki. Asukas halusi haudalle ehjän lyhdyn. Kerroin asiasta omahoitajalle ja hän lupasi hankkia lyhdyn. Asia hoitui muutamassa viikossa. Lyhty ei ollut perinteinen hautalyhty, vaan lyhty, mihin olisi pitänyt ostaa lyhtykoukku. Asukas halusikin, että koukku ostetaan. Lupasin hankkia sellaisen. Kun seuraavan kerran menin hakemaan ulkoilutettavaa, esitin neljän euron suuruisen kuitin lyhtykoukusta. Omahoitaja oli sitä mieltä, että koska asiasta ei oltu sovittu hänen kanssaan, neljän euron suuruista maksua ei voitu minulle maksaa. Hoitaja kehotti hakemaan koukun pois haudalta.
Vapaaehtoistyöntekijöiden perehdyttämistilaisuudessa painotettiin, että kaikista puutteista ja epäkohdista, mitä huomaa, pitää kertoa henkilökunnalle. Toimiessani näin ja ajatellessani asukkaiden hyvinvointia, minulle ilmoitettiin joulupäivänä, etten ole toivottu henkilö muistisairaiden osastolla. Tämän oli henkilökunta keskuudessaan päättänyt. Kysyessäni perusteluita, miksi en ole toivottu henkilö, en saanut vastauksia.
Lähestyessäni kirjallisesti Lempäälän vanhus- ja vammaispalvelun johtajaa, sain häneltä vastauksen, missä ei vieläkään selvinnyt syitä ”potkuilleni” vapaaehtoistyöstä. Vastauksessa painotettiin hyvää hoitoa ja ihmisarvoista elämää. Lisäksi he panostavat tänä vuonna asukkaiden virkistystoimintaan, kuten ulkoiluun. Miten tämä ulkoilu sitten jatkossa hoidetaan, ei ole tiedossa. Elämykselliseen arkeen kiinnitetään myös huomiota, ja hankitaan kahvinkeitin, mitä saa käyttää vieraat ja vapaaehtoistyöntekijät. Vammais- ja vanhuspalvelun johtajan mielestä tämä on hyvä asia, kun ei tarvita asukkaan rahaa, eikä näin ollen tarvitse enää käydä ulkoilutettavien kanssa talon ulkopuolella kahvilla. Kummasta niitä elämyksiä saa, kahvinjuomisesta siellä missä asuu vai siitä, kun pääsee talon ulkopuolelle kahvilaan juomaan kahvia kerran viikossa. Tässäkään ei kuunnella asukkaan toivetta, vaan henkilökunta päättää, mitä asukkaat haluavat.
Sain myös tietää, että kyseisen palveluasumisen muistiosaston henkilökuntaa aletaan vasta tänä vuonna kouluttamaan muistisairaiden itsemääräämisoikeuteen. Asumismuoto on tällä hetkellä tehostettu palveluasuminen, missä vanhus päättää itse rahojensa käytöstä, eikä niiden käyttö kuulu hoitajalle. Koulutukset pitäisi hoitaa ennen kuin on siirrytty uuteen asumismuotoon, niin henkilökuntakin olisi ajan tasalla.
Pyysin vielä kerran vanhus- ja vammaispalvelun johtajalta selvitystä syistä ”potkuilleni”. Nyt järjestyi neuvottelu. Syyt ”potkuille” olivat mm., että olin kertonut asukkaille omat mielipiteeni henkilökunnan toiminnasta, olin käyttänyt ulkoilutettavaa kahvilla (tämä oli alussa henkilökunnan mielestä ok), mitkä minä maksoin n. 10 kertaa ja ulkoilutettava kaksi kertaa. Ulkoilutettava maksoi kahvilla käynnistä 2×4,00 euroa. Olin myös ostanut 4,00 euron hintaisen lyhtykoukun ilman hoitajan lupaa asukkaan toivomuksesta. Näiden rahanmenojen vuoksi hoitajan oli kuulemma puhallettava peli poikki. Ymmärrän, että jos asukkaan rahoja (mitä hänellä on oikeus käyttää haluamallaan tavalla) alkaa kulumaan suhteettoman paljon, niin siihen pitää puuttua. Nyt oli kuitenkin kyse toisen kohdalla 4,00 eurosta ja toisen 8,00 eurosta. Henkilökunta oli sitä mieltä, että oli tarpeetonta käydä kahvilla ulkoilutettavan kanssa, vaikka se oli ensin heidän mielestään ihan hyvä juttu. Kahvit kävelyn ohessa oli niitä pieniä elämyksiä ja vaihtelua arkeen, mitä muistisairaallekin kuuluu.
Henkilökunta teki virheen, kun puuttui rahojen käyttöön, koska asukkaalla on itsellä päätäntävalta rahojensa käytön suhteen. Hänellä on oikeus kertoa tarpeensa ja toiveensa, jos hän ne jollain tapaa osaa kertoa.
Olin liian tarkkaavainen ja huomasin liikaa puutteita ja asukkaiden huonoa kohtelua, niin en enää ollutkaan toivottu henkilö palveluasumisen muistisairaiden yksikössä.
Tässä palveluasumisen kohteessa henkilökunnalle ei ole annettu tarpeellista koulutusta, miten asiat hoidetaan tehostetussa palveluasumisessa. Muistisairaallakin on itsemääräämisoikeus omissa asioissaan ja rahankäytössään, se perustuu lakiin. Tehostetussa palveluasumisessa asukkaalla on oltava mahdollisuus mm. toimintakyvyn mukaan osallistua arjen elämään, askareisiin sekä harrastuksiin. Lisäksi hänelle on oikeus ulkoiluun. Mitenkähän tämä hoituu kyseisessä kohteessa, jos henkilökunta ei ole vielä saanut tarpeellista koulutusta? Nämä asukkaat maksavat hoidostaan kuitenkin sen mukaan, mitä heille kuuluu kyseisessä asumismuodossa.
Näissä tiedossani olevissa tapauksissa ei kunnioitettu asukkaan itsemääräämisoikeutta, vaan hoitajat päättivät heidän asioistaan. Huomasin myös sen, että itselläni oli enemmän tietoa, miten toimitaan tehostetussa palveluasumisessa. Äitini sairasti muistisairautta, ja hoidin häntä niin kauan, kunnes hän pääsi tehostettuun palveluasumiseen.
Jarmo Salminen
Kommentointi on suljettu.