Palkinnon arvoinen markkinointiteko nosti kunnan valtakunnalliseen julkisuuteen – Loistava näkyvyys kuihtui vanhakantaisen ajattelun takia

Vaaleanpunainen talo teki Vesilahdesta maan tunnetuimman kunnan parissa päivässä. Viikkojen kestopuheenaiheen syynä oli kunnan uhkasakko, jonka voimin yritettiin vääntää vaaleanpunaisen talon omistajaa vaihtamaa talonsa väriä.

Tapaus nosti laajan valtakunnallisen keskustelun omakotitalon omistajan mahdollisuudesta tehdä muutoksia talonsa  ulkoasuun. Vaaleanpunaisen talon kohdalla mielipiteitä riitti puolesta ja vastaan.

Vaaleanpunainen talo viilsi rajaviivat myös Vesilahden kunnan luottamushenkilöiden välille. Osa ymmärsi kunnan samaan julkisuuden arvon ja käsillä olevan tilaisuuden. Sen sijaan vanhakantaiset poteroituivat pykälien taakse ja käsittämättömällä tavalla torpedoivat hulvattoman hienoja ideoita, joita vaaleanpunaisen Vesilahden ympärille syntyi. Siihen tyssähti vuosikymmenen mahdollisuus jättää Vesilahdesta valtakunnallinen muistijälki suomalaisten mieleen kuntana, jossa vaaleanpunaiset unelmat toteutuvat.

Talon omistaja Katri Hakola on ansainnut palkinnon vuoden markkinointiteosta. Vaaleanpunainen talo on ilmiö, jota markkinoinnin ammattilaiset ovat seuranneet vihreinä kateudesta.

Hakola on jatkanut valitsemallaan tiellä. Hän järjesti Tervetuloa kylään -tapahtuman merkeissä kahvituksen pihassaan. Siellä kaakattivat kanat ja ankat, talon vieressä lämpeni Hakolan itse nikkaroima kylpytynnyri. Elän täällä unelmaani, hän kertoi.

Haloota! Eikö tämä ole sitä, minkä jokainen kuntapäättäjä haluaa kuulla? Kuntalainen, joka elää omaa unelmaansa kotikunnassaan.

Vesilahdessa on aina ollut tilaa suurille persoonille, positiivisille poikkeusyksilöille. Toivottavasti tämä henkinen ilmatila säilyy ja laajenee eikä ainakaan kutistu.

Lue myös:

Vaaleanpunainen talo kirvoitti Vesilahden kunnan kommentoimaan – kunta haluaa tiedotteella valaista asioiden kulkua

Kirkas vaaleanpunainen ei käynyt Vesilahdessa – talon omistajalle maalausvelvoite ja 5000 euron uhkasakko