Vanha Asema piiloon?

Rautatien yli tehty Telkäntaipaleen silta on hieno ja tarpeellinen, mutta käytettävissä oleva tila, eritoten ramppitila, on pieni sen kokoon nähden. Vanha asema pelastui, mutta sitä ei pidä piilottaa rampin eikä tulevan asematorin korotuksen taakse.

Kunnanhallituksessa Tuukka Liuha kritisoi rakentamista ratamelualueelle ja aseman edustalle ajateltua kaarevaa katsomoa, joka olisi osa ramppia ja tukimuuri asematorin täytölle.

Liuha ajattelee realistisesti. Lehden numerossa 4.9. näytetyn havinnekuvan mukaan katsomoksi kaavailtu ramppi kiertyy sillalta kovin lähelle Vanhan Aseman julkisivua. Hankejohtajan mielestä se ei peitä arvorakennusta, vaan korostaa sitä. Mielestäni peittää. Nyt sen näkee pääkadulta kahdestakin linjasta, mutta kaarevan ramppikatsomon ja pääkadulle asti vedettävän suoran rampin takaa näkisi vain osittain. Pitääkö siis asemaa nostaa pari metriä?

Suunnitellun katsomoportaikon ja keskelle jäävän aukion käyttöä hahmoteltaessa kannattaa muistaa, että se on vain 20 metrin päässä melua tuottavasta valtakunnan pääradasta. Tehtävä on vaikea, joten pienoismalli voisi valaista.

 

Antero Korhonen