Suomessa on vahvistumassa trendi, joka on jo nähty muualla Pohjoismaissa ja Euroopassa. Etenkin nuoret ihmiset hakeutuvat pois kaupungeista ennen kaikkea kalliin asumisen mutta myös asumisviihtyvyyden vuoksi.
Ilmiö on tuttu Pariisista Tukholmaan eikä se ole vieras Suomessakaan. Varsinkin nuoret naiset ovat kiinnostuneita muuttamaan maaseudulle elämään omannäköistä elämää. Samaan aikaan nuoret pariskunnat hakevat vuokrattavia omakotitaloja kehäkolmosen ulkopuolelta.
Vaikka lukumääräisesti kaupungeista poismuuttaminen on vielä marginaalista verrattuna kaupunkeihin muuttamiseen, ilmiö on hyvin mielenkiintoinen. Se voi olla niin sanottu heikko signaali tulevasta.
Kaupungit näyttäytyvät kiinnostavina pääasiassa keskustan palvelujen ansiosta. Siellä myös asuntojen hinnat ovat kalleimmillaan. Lähiöistä ei vastaavaa glooriaa hevin löydy, mutta siellä voi asua halvemmalla.
Asumisen valinnoissa ratkaisevia tekijöitä ovat raha ja elämänlaatu.
Kiinteistöjen taloudellisen arvostuksen erot ovat suuria. Niin suuria, että sivummalta saa ostettua itselleen asunnon ja tontin rahalla, joka pääkaupunkiseudulla menee parissa vuodessa vuokriin.
Valtio käsiohjaa ihmisiä muuttamaan kaupunkeihin. Ihmisten pakkaamisella mahdollisimman pieneen tilaan saavutetaan monenlaisia säästöjä ja vähennetään päästöjä.
Samaan aikaan esimerkiksi energiantuotannossa mennään keskitetystä mallista kohti paikallista tuotantoa ja uusia innovaatioita. Onko keskittäminen sittenkään järkevää?
Kaupunki ei elä ilman peltoja ja metsiä. Kerrostalon katolle voi toki asentaa aurinkopaneelit, mutta silloin sinne ei mahdu perunamaata.
