Tekstiilikierrätys ei ole vielä kannattavaa liiketoimintaa, siksi yhdistyksen toimintaa on tuettava

Olen seurannut keskustelua ja kirjoittelua LeVeTeksin ympärillä. Tein aikoinaan kuntaan aloitteen tekstiilikierrätyksen järjestämisestä Lempäälään, joka eteni – kiitos Tuula ja Jaana – hienosti ja toiminta saatiin käyntiin.
On järkevää sijoittaa toiminta kunnan (Lempäälä tai Vesilahti) omiin tiloihin, jos sillä saadaan kiinteät kulut kuriin.
Tekstiilikierrätys vaatii materiaalitietoutta ja ammattitaitoa ”nähdä jäte uudessa valossa”. Tekstiilikierrätystä ei voi sysätä yksin työttömien harteille ja näin vetäytyä vastuusta! Vielä nyt – toivottavasti jatkossa on – tekstiilikierrätys ei ole meillä siinä pisteessä, että se tuottaisi runsaasti kannattavaa liiketoimintaa. Siksi on tärkeää, että yhdistyksen toimintaa tuetaan.
Suomen olisi tarkoitus olla malliesimerkki vastuullisesta tekstiilikierrätyksestä ja lakia erilliskierrätyksestä valmistellaan (viimeistään 2025). Myös kuntien imagon kannalta olisi järkevää olla edelläkävijä tässä marssissa!
Lempäälä/Vesilahti (LeVeTeks) on tehnyt valtavasti töitä monipuolisen konseptin luomisessa. Kuntouttava työtoiminta on ollut hyvällä pohjalla ja työttömille on ollut tarjolla mielekästä ja konkreettista työtä tarjolla. Näen paljon mahdollisuuksia kehittää vielä toimintaa!
Tekstiilikierrätyksen monivaiheisuus tarvitsee siihen soveltuvat riittävän kokoiset tilat. Myös kuntouttavan työtoiminnan vaatimukset on otettava huomioon (työturvallisuus mm.).
Kädentaitojen opettajana ja entisenä käsityöyrittäjänä olen saanut nauttia LeVeTeksin palveluista ja kierrätyskankaiden shoppailusta. Olen useilta opiskelijoiltani ja tutuilta kuullut, että toiminta on ollut loistavaa ja työtekijät ovat ilolla palvelleet. Olen ylpeänä LeVeTeksin kummitätinä jakanut tietoa hyvin hoidetusta tekstiilikierrätyksestä!
Tekstiilikierrätysterveisin
Tarja Matikainen

Lue lisää: