Monenlaista meteliä

 

On Helatorstain aamu Lempäälässä, jonne olen muuttanut neljä vuotta sitten. Olisin olettanut, että varsinkin pyhäpäivien aamut olisivat olleet rauhallisia tällaisessa kunnassa. Mitä vielä, heräsin tänäkin aamuna hakkaamiseen ja kilkuttamiseen sekä kolkuttamiseen. Tuntuu olevan kiire viereisen kylpylärakennuksen remontilla, kun ei voida edes kirkollisia pyhiä viettää rauhassa.

Nukkuminen jäi vähiin ja suuri osa vähäisestä unesta kuuluu myös ”äitien kullannupuille” ja ”tulevaisuuden ilmastonparantajille”, jotka ajaa päristävät laittomilla rakkineillaan edes takaisin Lempäälää öitä myöden. Asia on ollut ajankohtainen joka vuosi, mutta minkäänlaista muutosta ei asiaan ole tullut.

Poliisit, opettajat, vanhemmat ym. vaikuttajat puuttukaa tähän ongelmaan välittömästi. On turha tulla irvailemaan, että minulla ei varmaankaan ole ollut mopoa nuorena. On ollut ja useitakin, mutta olen ajellut sellaiseen aikaan, joka ei häirinnyt muita ihmisiä. Lisäksi mopoissani oli äänenvaimentimet, enkä ajellut edestakaisin talojen ohi jatkuvasti kaasutellen.

Nuoret syyttävät vanhempiaan ilmastonmuutoksesta ja ovat olevinaan maailmanparantajia samanaikaisesti harjoittaen turhaa häirintää sekä mopoilla, kevareilla ja jopa autoilla, kuten Pirkkalassa. Ei kannata ehdottaa korvatulppia tai muuta yhtä typerää, sillä häiritsijä on aina syyllinen ei kärsijä eli uhri.

O Tempora, O Mores.

Markku Salonen