Kolmisenkymmentä vuotta sitten kotkalaisella rannalla Hannele Sivosen isä sanoi ratkaisevat sanat: ”Kerää nyt sille kiviä sinne akvaarioon.” Siitä nuori Hannele tiesi, että hänen haaveensa oli viimein toteutumassa. Vanhemmat olivat viimein suostuneet, ja hän saisi kilpikonnan.
Siitä alkoi Sivosen ja punakorvakilpikonna Jasun yhteinen taival. Jasu on nyt 35-vuotias, ja todennäköisesti se kulkee Sivosen rinnalla eri elämänvaiheissa vielä pitkään.
30 vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Tieto kilpikonnien hoidosta ja tarpeista on lisääntynyt, ja Jasu on saanut isommat ja paremmat tilat. Sivonen on oppinut parhaat tavat hoitaa sitä ja huomannut, mikä sille sopii ja mikä ei.
– Joskus lapsena sain idean, että laitan Jasulle pitkän punaisen langan niin, että lankaa kerimällä löytäisin sen pihalta, vaikken koko ajan muistaisikaan valvoa. Mutta tällainen konna ei ole mitenkään hidas, kun se lähtee omille teilleen, ja tietysti narukin oli irronnut. Onneksi pitkään nurmikkoon oli jäänyt Jasun kulkureitille ura, ja sitä seuraamalla löysin sen syvältä havukasasta. Enää en jätä Jasua valvomatta, Sivonen sanoo ja nauraa.
Nykyään Jasu ulkoilee sisällä ja pihalla valvotusti. Akvaariossaan se on puuhakas ja utelias perheen elämän seurailija, joka tykkää kaivaa soraa ja siirrellä esineitä.
– Varsinkin siivouksen jälkeen se haluaa laittaa kaiken mullin mallin. Yleensä suodatin on ensimmäisenä nurin, Sivonen kertoo.
30 vuodessa myös Jasun lainsäädännöllinen asema on muuttunut. Siitä on tullut haitallisen vieraslajin edustaja. Keski-Euroopassa luontoon päässeet tai hylätyt lemmikkipunakorvakilpikonnat syrjäyttävät paikallisia kilpikonnalajeja, ja siksi punakorvakilpikonnia ei saa enää EU:n alueella myydä eikä kasvattaa.
Aiemmin syntyneet yksilöt saavat silti jatkaa elämäänsä lemmikkeinä.
