Joulu ei ole yltäkylläisyyden juhla kaikille. Lapsiperheitä elää niin kotimaassa kuin ulkomailla todellisessa köyhyydessä, jossa rahat eivät tahdo riittää arjen, saati juhlapäivien menoihin.
Lempäälässä kerätään marraskuun 15. päivään asti leluja ja vaatteita lahjoitettavaksi köyhille lapsille Romaniaan, Moldovaan ja Viroon. Kyseessä on kansainvälinen Operaatio Joulun Lapsi -hanke, jota Suomessa koordinoi kristillinen lähetysjärjestö Patmos.
Hankkeen yhtenä vapaaehtoisena toimii lempääläinen, kotiutushoitajana terveyskeskussairaalassa työskentelevä Terhi Palvanen.
– Keräämme lasta ilahduttavia tavaroita, kuten leluja, vaatteita, koulutarvikkeita ja hygieniatarvikkeita. Lahjoituksia kerätään jo nyt, sillä lahjat lähtevät matkaan marraskuun lopulla, Palvanen kertoo.
Tavaraa otetaan vastaan tytöille ja pojille ikäryhmissä 2–4, 5–9 tai 10–14. Lahjat pakataan kenkälaatikon kokoisiin paketteihin.
– Kaiken tavaran tulee olla uutta ja ehjää, sillä kyse on joululahjasta, Terhi Palvanen painottaa.
– Koko laatikkoa ei tarvitse täyttää itse. Moni lahjoittaja haluaa koostaa sen kokonaan itse, ja jotkut keräävät koko vuoden alennuksesta tavaraa laatikkoon, mutta otamme vastaan myös yksittäisiä tavaroita. Osallistua voi pienelläkin panoksella, hän sanoo.
Käsityöt ovat keräykseen hyvin tervetulleita. Tredun Lempäälän toimipisteen opiskelijat ompelevat paketteihin kierrätyskankaisia penaaleja.
– Jos jollakulla on käsitöistä ylituotantoa, eikä tiedä, mihin niitä laittaisi, otamme esimerkiksi sukkia ja tumppuja mielihyvin vastaan. Itseäni ne puhuttelevat aina, kun joku on antanut niihin aikaansa, Palvanen ihailee.
Syötävää, juotavaa tai edes hammastahnaa ei paketteihin saa laittaa tullimääräysten vuoksi. Muutoin lahjoittajan ei Terhi Palvasen mukaan tarvitse miettiä, onko lahja saajalleen mieluinen.
– Lahjan saajat ovat niin köyhistä oloista, että kaikille tavaroille löytyy kyllä käyttöä, hän sanoo.
Valmiita paketteja tai lahjoitustavaraa voi viedä Lempäälän keskustassa sijaitsevaan kahvila Olkkariin tai Kuljussa seurakuntatalo Majakalle. Lahjoja pakataan myös 5. marraskuuta Kuljun Majakalla kello 18, ja pakkausiltaan voi mennä auttamaan pakkaamisessa tai tuomaan tavaroita.
Terhi Palvanen on ollut hankkeessa mukana pari vuotta. Hänen mielestään paketti on oiva tapa tehdä hyvää ja osoittaa lähimmäisen rakkautta tuntemattomillekin.
– Paketti voi olla heille elämän ainoa joululahja. Paketti on välittämisen osoitus, ja kuinka tärkeää se onkaan, että joku huomaa sinut ja välittää sinusta, hän sanoo.
Lisätietoja antaa: Terhi.Palvanen@lempaala.fi