2010-luvun alku oli lempääläistä futsaljuhlaa

Noin kymmenisen vuotta sitten Lempäälä oli futsalissa Suomen huipulla. Sääksjärven Loiskeen miehet pelasivat liigassa 1990-luvun lopulta alkaen 13 kauden ajan. 2010-luvulla toiminta hiukan alkoi hiipua ja nyt Loiske pelaa kakkosdivisioonan tasolla.

Esa Kuusisto ja Raimo Ahola ovat olleet Loiskeen kaksi voimahahmoa läpi vuosikymmenten futsalissa monien muiden avustuksella. Pelaajista pisimmälle on yltänyt Juhana Jyrkiäinen, joka kuuluu edelleen maajoukkueen vakiokalustoon. Nyky-Loiskeen eittämättä tunnetuin pelaaja on Markus Sairiala, jolla on meriittilistallaan pitkä ura liigatasolla ja vyöllään myös kuusi maaottelua.

Junioreissa Loiskeen ja LeKin yhdistelmäjoukkue, FT Lempäälä, nappasi B-nuorissa kultaa vuonna 2010. Samana vuonna myös LeKin C-pojat valtasivat SM-lopputurnauksessa kultamitalit kaulaansa. Mirko Jaskari ja Martti Bergström olivat tuon ajan menestysvalmentajia juniorifutsalin puolella. Juniorimestareista Yasar Elbeller on tehnyt kirkkaimman uran pelaajana, hän on urallaan pelannut pääsarjaa tähän menessä yli 200 ottelua ja edustaa nyt Valkeakosken Mad Maxia.

Juuri nyt junioripuolella ei futsaliin Lempäälässä isommin panosteta. LeKi-futiksesta ja Loiskeesta futsalin sarjoissa pelaa muutama joukkue.

 

 

Kommentointi on suljettu.