Lempäälään rakennetaan uutta uuden viereen. Jääkö tilaa luonnolle, kasveille, eläimille, näkymille, maisemalle, ihmiselle? Olisi tärkeää huolehtia rakennusperinnön säilyttämisestä: korjata ja kunnostaa rakennuksia ja ympäristöjä, ja siten vaalia paikallista kulttuuriperintöä. Uudelleen rakennettu keskusta ei pitäisi olla pelkästään ihmisen hoitamaa aluetta, vaan sen ohessa tulisi olla vapaata luontoa ja monimuotoisuutta. Kotiympäristöjen tulisi olla sekä esteettisesti että ekologisesti kestäviä. Ihmisen henkinen hyvinvointi on suuresti riippuvainen ympäristöstä; tunnistettu tosiasia on, että ihminen viihtyy tai elää paremmin, kun ympärillä on luonnon elementtejä, vihreää ja historiallinen jatkumo.
Uuden rakentaminen tulisi pohjautua jo olemassa olevaan. On tuhlausta ja luonnonvarojen väärinkäyttöä rakentaa raskaasti, pelkästään uutta. Vanhaa korjaamalla ja huoltamalla säästyy maa-alaa ja kulttuurista pääomaa. Niin kuin inhimillinen juurtuminen ja kasvu tarvitsevat vanhaa kerrostumaa, jonka päälle rakentaa uutta, myös varsinaisessa rakentamisessa tulisi hyödyntää ja kunnioittaa jo olemassa olevaa. Kulttuuri eli inhimillinen pääoma ei kehity, jos vanhalle ei osata antaa arvoa.
Minne mieluiten matkustat lomalla, jos ei ole koronaa. Varmaankin sellaisiin paikkoihin, missä historiallinen rakennuskanta kohtaa sovussa uutta rakennetussa ympäristössä tai jonnekin, missä ensisijainen arvo on maisemalla ja luonnon ympäristöllä. Sekä rakennetun ympäristön historiallisuus että luonnon tarjoamien elämysten tulisi lomittua kaikessa inhimillisessä suunnittelussa.
Surukseni näen, että pikkuhiljaa ja vaivihkaa kaikki vanha hävitetään mm. Lempäälän kuntakeskustasta. Keskeisten suurten rakennusten, kuten Pyhän Birgitan kirkon tai Piipon tehtaan, arvo nähdään, mutta pienempi, vähäpätöisempi rakennuskanta on suunnitelmissa pyyhitty pois, purettu näkymättömiin. Samoin on luonnon laita. Esimerkiksi Myllyrannan tapahtumapuistoa kehitetään, mutta minne häipyvät näköalat korkeitten talojen katukuiluissa tai luonnon oman kasvillisuuden kaistat kaavoitetuilta alueilta? Istutetut kasvit eivät ole kestävyydessään tai luonnon omien prosessien ja ekologisuuden kannalta keskeisimpiä. Myös rakennetussa ympäristössä pitää jättää riittävästi tilaa mikroilmastoille, antaa jo kasvavien puiden kasvaa ja ylipäätään antaa arvo sille eliöstölle, mikä on paikan jo haltuunsa ottanut.
Tietenkin tämä tarkoittaa hitaampaa elämää, hitaampia muutoksia ja rauhoittumista. Pitää nähdä ja kuulla ympärilleen ollakseen osa ympäristöä. Oman kunnan rakennusperintö tulisi myös nähdä ja ymmärtää. Pelkät rakennukset eivät sinällään kanna kulttuuria, vaan myös ne toiminnot, mihin niitä käytetään.
Lempäälän keskustan vanhat, pienet omakotitalot ja omakotialueet tulisi kaikki säilyttää, jos halutaan edes jokin kulttuurinen side menneeseen. Niiden ympäristöissä olevat puutarhat ja luonto ovat tilansa ottaneet ja luoneet. Uudelle löytyy tilaa, jos niin halutaan, ilman jo olemassa olevan tuhoamista. Ihminen kiinnittyy ja voi paremmin, kun ympäristö on monipuolinen: yhdistelmä uutta, historiaa ja luontoa.
