Mielipolku – Maikin polku

Kaikella on historiansa.

Mielipolun kehitys alkoi jo vuonna 2006 silloisen Himminkodon henkilökunnan toimesta. Terveyskeskuksen ja Himmin alarantaan rakennettiin kunnan myötävaikutuksella eläkkeelle siirtyvän johtajan nimeä kantava kuntopolku. Tarkoitus oli käyttää rantaa niin Himminkodon kuin koko mäenkin asukkaiden virkistykseksi. Rannassa oli kuntolaitteita, nimettyjä puita, penkkejä ja pöytä yhteisiä kahvitteluhetkiä varten. Avajaiset olivat mahtavat: oli mieskuorolaulua, huilunsoittoa metsikössä, vihkimispuhe.

Nelisen vuotta sitten silloinen ylilääkärimme Tarja Marjamäki kävi esittelemässä seniorineuvostolle kehitteillä olevaa jatkoa edelliselle polulle: mielipolkua. Se laajenisi pitkin rantaa aina Myllyrantaan saakka kulkevaksi poluksi. Tarkoituksena tarjota mielenrauhaisaa liikkumista veden ja luonnon keskellä.

Meni näin monta vuotta ennen kuin hanke on toteutunut. Se on ollut työketju, joka on alkanut melkein 20 vuotta sitten. Kiitos kuuluu monelle työntekijäpolvelle, mutta erityisesti lämmöllä muistan Himminkodon erittäin aktiivista ja tekevää työporukkaa.

 

Maikki Hämäläinen-Ylikahri
vanhustyön johtaja, emerita