Toivojen juhlaottelusta tuloksena niukka tappio

Lassi-Pekka Paloniemi on Toivojen pelaajavalmentaja. Kuva: Juha Raunio

Ideaparkin Bläk Boksissa valot välkkyivät ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun lempääläisseura Lempäälän Toivot juhlisti 20-vuotista taivaltaan työn eli urheilun merkeissä.

Juhlapeliin Toivot sai vastaansa Classic Akatemian nuorten miesten joukkueen, joka isolta takamatkalta nousi voittoon lukemin 11–9.  Paikalla ollut toistasataapäinen yleisö sai nähtäväkseen vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan kakkosdivariottelun.

– Me pelasimme avauserän hyvää sählyä, mutta jäivätkö jalat koppiin vai mitä tapahtui? Toiset erät ovat olleet koko kauden ajan ongelmakohtamme, kuten tälläkin kertaa, pohti LeTon pelaajavalmentaja Lassi-Pekka Paloniemi.

Toivot johti peliä avauserän jälkeen jo 5–1, mutta Classic nosti karvaustaan ja sai pallonriistoista maaleja. Vielä kolmannessakin erässä LeTo johti 9–6, mutta sitten iski pikimusta hetki.

– Vastustaja tuli parissa minuutissa rinnalle ja ohi, se oli pelin ratkaisu.

 

Joulutauolle LeTo lähtee jumbosijalta, mutta erot ovat suht’ pienet joukkueiden välillä. Toivoilla on kahdeksan pistettä, kun edellä olevilla Kalvolalla ja Kangasalla on pinna enemmän. Sarjan viimeinen putoaa, kaksi seuraavaa karsii. Turvasijaan eli seitsemänteen sijaan LeTolla on eroa kuusi pistettä.

– Viime kauteen verrattuna sarja on paljon tasaisempi, pisteautomaatteja ei ole. Olemme toki alisuorittaneet, pinnoja olisi pitänyt kyetä kokoamaan syyskaudella enemmän. Sarja on puolessa välissä, joten vielä ehtii tapahtua monenmoista. Putoamisesta tai edes karsinnasta ei puhuta, hoidamme itsemme kevätpuolella turvaan, ymppää Paloniemi sarjatilannetta yhteen.

 

Lue myös:

LeTo väsähti