Eduskuntavaaliehdokkaat koolla paneelissa – ennaltaehkäisevän työn merkitys tärkeää

Eduskuntavaaliehdokkaat olivat näyttävästi esillä Ideaparkin keskuspuistossa viime lauantaina. Yleisö kuunteli vaalipanelisteja tarkasti lähes kahden tunnin ajan.

Ideaparkissa viime lauantaina 11. maaliskuuta pidetyssä, Lempäälän-Vesilahden Sanomien järjestämässä vaalipaneelissa kansanedustajaehdokkaat keskustelivat lähes kahden tunnin ajan muun muassa työllisyydestä, yrittäjyydestä, arvoista, valtion taloudesta, energiapolitiikasta ja ympäristökysymyksistä.

Lue myös: Hoitajapulan ratkaisuksi ehdotettiin työperäistä maahanmuuttoa ja avustavan henkilöstön palkkaamista

Ennaltaehkäisevän toiminnan merkitystä pidettiin monissa asioissa merkittävänä ja tärkeänä. Näin oli muun muassa nuorisorikollisuudesta keskusteltaessa. Harva panelisti näki, että pelkkä rangaistusten koventaminen suitsisi merkittävästi tehtyjen rikosten määrää.

– Tarvitaan nuorisolähtöistä ennalta estävää toimintaa, kiteytti ajatuksiaan kansanedustaja Veijo Niemi (ps.).

– Poliisien määrärahoja on ennalta estävään toimintaan lisätty ja toivoisin, että näistä lisämäärärahoista pystyttäisiin osa kohdentamaan myös liikenne- ja laillisuuskasvatustuntien järjestämiseen kouluissa. Niiden pitäminen jouduttiin aikaisemmin ajamaan alas määrärahojen puuttuessa.

Jocka Träskbäck (kok.) totesi, että rangaistuksia pitäisi kyllä koventaa, mutta samalla tulisi kiinnittää huomiota nuorison asennekasvatukseen.

– Nyt tuntuu siltä, että nuorilla on enemmän oikeuksia kuin velvollisuuksia. Ajatellaan, että yhteiskunta on heitä varten, eikä toisinpäin. Kun opettajille haistatellaan, ei kotikasvatus ole kunnossa. Myös kouluissa tapahtuvaan väkivaltaan pitäisi puuttua. Jos toista lyö tai potkii, ei kyse enää ole koulukiusaamisesta, vaan väkivallasta, joka on aidosti poliisiasia.

Vihreiden Tiina Wesslin huomautti, että parasta turvallisuuspolitiikkaa on hyvä sosiaalipolitiikka, jossa muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöitä koulutetaan entistä paremmin tunnistamaan perheissä olevia ongelmia.

– Myös rikoskierteestä irtautumista on tuettava.

Veijo Niemi (ps.), Kauko Turunen (kd.), Jocka Träskbäck (kok.), Tiina Wesslin (vihr.) ja Virva-Mari Rask vas.) pohtivat muun muassa valtion talouden tasapainottamiskeinoja ja joukkoliikenteeseen liittyviä kysymyksiä.

Yleisesti panelistien huolenaiheiksi nousivat muun muassa syrjäytyminen, mielenterveysongelmat ja lisääntynyt työkyvyttömyys, joka käy yhteiskunnalle kalliiksi. Liikunnan merkitystä työkyvyn ylläpitämisessä pidettiin olennaisena ja tähän haluttiin kannustaa muun muassa liikuntasetelien ja kouluilla tapahtuvan harrastustoiminnan muodossa.

– Kun puhutaan lasten liikkumisesta, se ei voi tapahtua kaukana kotoa, jotta ei lisätä kotien paineita harrastuksiin kulkemisen osalta, sanoi Virva-Mari Rask (vas.).

– Tämän vuoksi on järkevää, että harrastus- ja liikuntatoiminta tapahtuu kouluilla muun koulun ohessa.

Paneelin vetivät paikallislehden päätoimittaja Seppo Kummala ja Pirmedioiden tapahtumakoordinaattori Hanna-Mari Kujala.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?