Kun malttaisi olla juoksematta: Vaparihallin liikunnallinen ikäihmisten iltapäivä otetaan uusiksi marraskuussa

Kikkailu kunniaan. Aulikki Hartman (vas.), Anita Pylkkönen ja Marja Sundström ihastuivat erityisesti kävelyjalkapalloon. Kuva: Erkki Koivisto

 

Keski-iältään reilusti 60 vuoden paremmalla puolella oleva senioriporukka, vanhin on 86-vuotias, päättää viisi vastaan viisi -kävelyjalkapallomatsinsa. Vaikeinta pelaajilla oli oman kertomansa mukaan malttaa olla juoksematta. Niin kivaa oli, että meinasi unohtua.

Likimain ensimmäistä kertaa omakohtaisesti jalkapalloon tuntumaa ottaneet Aulikki Hartman, Anita Pylkkönen ja Marja Sundström Lempäälästä sanovat yhteen ääneen tulevansa mielellään pelailemaan kävelyfutista toistekin, jos vain saadaan yhtä kiva porukka koolle.

− Tähänhän ihan innostuu.

He kävivät naisissa tsekkaamassa, millaisia liikuntamahdollisuuksia senioreille Sääksjärvellä sijaitsevassa liikunnallisessa monitoimihalli Vaparihallissa on tarjolla.

 

Hilkka Pirinen (vas.) ja Arja Pakarinen taituroivat tasapainolaudoilla Timo Korsumäen ja Risto Tuomisen ohjauksessa. Kuva: Erkki Koivisto

 

Maalipotku ry, jonka nimi oli vuoden 2019 loppuun asti Suomen Palloliiton Tampereen piiri ry, ja lempääläläinen jalkapallon erikoisseura LeKi-futis Lempäälän Palloseura ry olivat kutsuneet tiistai-iltapäiväksi paikallisia senioreita koolle tapahtumaan, jossa oli iltapäivän ajan tarjolla maksutta ja ohjatusti monenmoista kevyttä liikuntaa.

Olot ovat mainiot eikä syksyn hyhmästä tietoakaan. Tarjolla lämmitetyssä, hyvin valaistussa ja ilmavassa sisäliikuntahallissa oli kävelyjalkapallon lisäksi muun muassa pallonkuljetusta alkuverryttelyradalla, mölkkyä, tasapainoilua ja koordinaatiota sekä jazzin pelailua.  Kaikki tapahtui pehmeällä tekonurmella. Päälle oli jutustelua ja kahvittelua.

Kutsun oli kuullut kymmenkunta ikääntynyttä. Lähimmät seniorit tulivat läheisestä ikääntyneiden päivätoimintaa tarjoavasta Toimelantalosta.

Nyt ensi kertaa pienimuotoisesti järjestetty senioreiden liikuntatapahtuma ”Sukupolvet kohtaavat” sai alkunsa Maalipotkun aloitteesta.

− Kyseessä on pilottitapahtuma ja hankkeen pyrkimyksenä on saada tästä säännöllinen toimintamuoto siirrettäväksi Sääksjärveltä eri Maalipotkun seuroille ympäri Pirkanmaata. ”Sukupolvet kohtaavat” -hnakkeen toimintamallia tässä nyt haetaan. Sen muotoutuminen vaatii oman aikansa, sanoo Maalipotku Ry:n puheenjohtaja Harri Talonen todeten, että pilottitapahtuma otetaan Sääksjärvellä muutaman viikon sisään uusiksi, nyt toteutunutta laajemmin kaikille avoimella kutsulla.

− Nyt lähdettiin näin pienimuotoisesti liikkeelle, ja Lempäälässä etsitään jatkoa ajatellen yhteistyömahdollisuuksia eri tahojen kanssa, Talonen sanoo.

LeKi-futiksen puheenjohtaja Petri Mäkinen oli hieman pettynyt ensimmäisen liikunnallisen iltapäivän saamaan vastaanottoon kohderyhmän keskuudessa. Kävijämääräksi tavoitellaan 30 senioria.

− Kahvia ja pullaa on ensi kerrallakin luvassa. Meillä on tilaa koululaisryhmien ohessa aamu- ja iltapäivisin. Tutumissessiot ovat maksuttomia, mutta toteutuessaan viikoittaisesta tapahtumasta veloitettaisiin jatkossa muutaman euron maksu. Mainiota olisi, jos saisimme koululaiset ja seniorit kohtaamaan toisensa täällä, hän sanoo.

Maalipotku ry:n toiminnanjohtaja Timo Korsumäki toivoo, että koulun liikuntaluokka voisi osallistua tapahtumaan. Lempäälä ja muut kunnat voisivat hänen mukaansa tukea alueellaan tapahtuvaa kolmannen sektorin tarjoamaa senioriliikuntaa.

− Luulisin sen olevan kunnan intressissä. Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen on kaikkien osapuolten etu.

 

Tasapainolaudalla LeKi-futiksen jalkapallotoimija Risto Tuomisen ohjauksessa tasapainoilevat Arja Pakarinen ja Hilkka Pirinen sanovat ehdottomasti olevansa lähdössä mukaan tämänkaltaiseen toimintaan ja tuovansa mukanaan muitakin.

− On hienoa, kun eläkeläisten ei tarvitse lähteä Lempäälän keskustaan tai Tampereelle asti, vaan ohjattua tekemistä löytyy täältä Sääksjärveltä, he sanovat.

Heille on entuudestaan tuttua senioriväelle tarkoitettu tuolijumppa Sääksjärven seurakuntatalolla. Melkein Vaparihallin vieressä asuvat naiset kulkevat usein lenkillään hallin vierestä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun he pääsivät tutustumaan, mitä siellä tehdään.

Pukuhuoneet ovat käytössä, samoin avara parkkipaikka. Halli on esteetön.

− Tämä on oiva paikka tarjota vanhusväestölle virikkeitä. Mekin oikein innostuimme.