Diakoniatyön tarve ei laannu

Olavi Mäkinen (vas.) ja Petri Mäkinen ojensivat S-marketin lahjakortit seurakunnan diakoniatyötä edustavalle Joel Laamaselle. Kuva: Erkki Koivisto

 

LC Lempäälä/Kanava lahjoitti jo perinteisesti joulun alla Lempäälän ev.-lut. seurakunnan diakoniatyön kautta eteenpäin avuntarvitsijoille jaettavaksi 20 kappaletta 50 euron arvoisia lahjakortteja.

Klubin presidentti Petri Mäkisen ja rahastonhoitaja Olavi Mäkisen ojentamat lahjakortit vastaanottanut sijaistava diakoniatyöntekijä Joel Laamanen sanoi lahjoituksen auttavan merkittävästi diakoniatyötä.

Laamanen totesi olevan hienoa, että yhteisöstä löytyy yhteisvastuullisuutta ja yhteistyötä vähempiosaisten auttamiseksi.

−Avun tarve on suuri. Ottaen huomioon tämän vallitsevan taloudellisen tilanteen, lahjoitus tulee todella tarpeeseen. Olemme kiitollisia, hän kiitteli lahjakorteista, joille oli jo saajat tiedossa.

Lempäälän ev.-lut. seurakunnan diakoniatyö on avustanut Laamaseen mukaan tänä jouluna noin 200 asuntokuntaa. Osa niistä on yhden hengen talouksia, mutta mukana on myös perheitä.

Seurakunta järjesti aatonaattona perjantaina vanhassa pappilassa Tuomas-joulun aterioineen avun tarvitsijoille.

Petri Mäkinen kertoi leijonien saaneen avustussumman kasaan osin lempääläläisten avustuksella: muun muassa pullonpalautuskuiteilla, joita asiakkaat ovat pudottaneet klubin keräyskartioon Lempäälän S-marketin pullonpalautusautomaatilla, sekä aktiviteeteilla, kuten toimimalla arkunkantajina hautajaisissa.

− Lahjoitamme lisäksi aatonaattona palveluasumista tarjoavan Pesäpuun väelle tuoresuolatun kinkun yhteisesti nautittavaksi. Aiemmin he ovat saaneet kinkun Lempäälän kunnalta, mutta nyt Pirhan hallinnon aikana halusimme lahjoituksella varmistaa, että perinne pääsee jatkumaan, Petri Mäkinen sanoi.

 

 

LC Lempäälän ladyt ja Lempäälän varhaiskasvatustoimen edustajat yhteiskuvassa. Kuva: Jenni Ojala

LC Lempäälän ladyt lahjoittivat Lempäälän kunnan varhaiskasvatukselle 17 kappaletta 100 euron arvoisia lahjakortteja kirjakauppaan. Ladyjen edustajina toimivat Anja Arvonen, Kristiina Kuisma ja Kirsti Siitonen.

Lahjoituksen ottivat erittäin kiitollisina vastaan varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari, varhaiskasvatuksen koordinoiva yksikön johtaja Kirsi-Marja Kurkinen sekä varhaiskasvatusyksiköiden johtajat Anna Kärenlampi, Outi Viljamaa, Tuija Ranta, Hanna Lindberg, Sanna Östman ja Päivi Papinaho.