Luontokuvakilpailun voittanut Antti Strang kertoo kuvillaan pienen linnun tarinan – Näyttely aukeaa Lempäälässä

Näyttelyn pääosan esittäjä on peukaloinen. Kuva: Antti Strang

Luontokuvaaja Antti Strang tuo näyttelynsä ”Luolamiehen Klaani – Peukaloisen tarina” ensimmäistä kertaa Pirkanmaalle. Se on kuvatarina Suomen toiseksi pienimmästä linnusta, peukaloisesta.

Näyttely avautuu Lempäälän pääkirjastossa 3. tammikuuta. Näyttely on auki 15. helmikuuta asti kirjaston aukioloaikoina.

Antti Strang kertoo kuvillaan Suomen toiseksi pienimmän linnun tarinan kevään kiihkeästä soitimesta poikasten pesästä lähtöön ja
ensimmäiseen yöhön kotimetsässään.

Näyttely koostuu viidestä kokonaisuudesta, joita tukevat tekstitaulut. Tauluja on yhteensä 27.

 

Antti Strang ikuisti vuoden luontokuvaksi 2022 valitun kuvansa ”Uhka syvyyksistä” Lempäälässä, kun hän oli Lempäälän kanavalla kuvaamassa västäräkkejä. Tilannekuvaan taltioitui päivänkorento ja sitä saalistava kala.

Strang on valokuvannut yli 40-vuotisen luontokuvausuransa aikana vanhojen metsien elämää yli 20 vuotta.

– Kuvani ovat osa vanhan metsän tarinaa, jossa tällä kertaa kertojana on peukaloinen. Metsässä liikkuessa tunnen olevani keskellä jatkuvasti muuttuvaa tarinaa. Tätä lukua peukaloisesta olen kokenut ja kuvannut yli neljä vuotta, Strang kertoo tiedotteessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?