Nimen ikää ja alkuperää arvioitaessa on otettava huomioon monia näkökulmia; ajanjakso, kieli, historialliset tapahtumat, luonnonolosuhteet ja niiden muutokset, asutus, uskonto jne.
Lähtökohdaksi suorastaan houkuttaa dokumentti Davidin kapinasta ja sitoumusasiakirjasta 9.1.1439, joka johti kapinoinnin päättymiseen. Asiakirjojen mukaan sovittelijana toimi itse Turun piispa Maunu Tavast, joka asemansa vuoksi tunsi paitsi Turun, myös Lempäälän seudun paikannimistön; olihan hän toiminut mm. Vesilahden kirkon rakennuttamiseksi ja jopa vihkinyt sen käyttöön v. 1422.
Piispan laatimassa sitoumusasiakirjassa Lempäälän pitäjä mainitaan kolmesti. Huomio kiinnittyy nimenomaan nimen kirjoitusasuun: Jokaisessa nimi kirjoitetaan Läm… eikä kuten äännettiin Lem… Edelleen ensimmäisessä kirjauksessa näyttää olevan myöhempiin verraten horjuvuus konsonanttien suhteen eli kirjoitetaan ”Läppälä”. Konsonantin m puuttuminen lienee empivälle kirjoittajalle sattunut kirjoitusvirhe, mutta tupla p on mielenkiintoinen.
Piispan äidinkieli oli ruotsi ja etsimämme kantasana ”lämp”. Näin nimetyn paikan asukas oli lämpbo. Juuri tämä selittää ruotsinkielisen piispan tupla-p:n. Kun asukkaan (lämpbo) mukaan sorvaa -la tai -lä päätteellä pitäjännimen Lämpbolä, joudutaan vaikeuksiin (ainakin rahvaan suhteen) pehmeän b:n suhteen. Niinpä tekstin seuraavat maininnat ovat molemmat asussa ” Lämpälä” eli pehmyt b on kadonnut.
Kylien nimiä on ruotsinkielessä muodostettu ”is-” -päätteellä, siis Lembois, Lempäälän kylä. Painotan vielä, että rahvas nähtävästi puhui Lempäälästä, mutta piispapa kirjoitti ”Lämpälä”.
Hän näyttää todella olleen tietoinen kantasanasta ”lämp”.
Mikä merkitys sanalla ”lämp” on ollut 1200 (?) vuotta sitten Telkäntaipaleen nimeämisessä? Svenska akademiens ordbok antaa selkeän vastauksen: Verbi ”lämpa om” on purjelaivakaudella tarkoittanut lastin siirtämistä aluksesta toiseen. Lukija ehkä kysyy, että eikö Kuokkalankosken maisemista etäännytä turhan pitkälle purjehtimisesta puheenollen? Eipä toki, juuri tällaista lastinsiirtoa Telkäntaipaleella on tapahtunut. Vilkkaimmillaan toiminta on ollut viikinkiajalla n. 800- ja 900-luvuilla.
Viikinkien kauppareitit sivusivat Gotlantia jatkuen Ahvenanmaan saariston suojassa Suomenlahdelle ja edelleen Volgan kautta Mustallemerelle ja aina Konstantinopoliin saakka. Tietenkin viikingit poikkesivat myös Turkuun, saadakseen suuresta ”turkistarhasta” – Suomesta – arvokasta kauppatavaraa, turkiksia. Turusta reitti jatkui sisämaahan (tietenkin pienemmillä aluksilla) Aurajokea myöten yhtyen lopulta Kokemäenjokeen. Nykykartoissa jokien yhteys näyttää epämääräiseltä, mikä johtuu maankohoamisen aiheuttamasta vesien mataloitumisesta. Viikinkien jokilaivareitti päättyi useimmiten – niin otaksun – Telkäntaipaleeseen. Täällä vanajaveden kautta tuotu kauppatavara siirrettiin viikinkien jokialuksiin Pyhäjärven puolelle (LÄMPA OM) ja kuljetettiin Turkuun. Siellä taas oli lasti siirrettävä merikelpoisiin aluksiin Turun ”Lempäälä”ssä, joka sijaitsi Kakskerran saaren etelärannalla ja on paikannimenä säilynyt sekin nykykarttoihimme asti (kiitos Maanmittauslaitoksen). On selvää, että tämäkin Lempäälä oli Turun piispalle (Tavast) tuttu.
Nämä Lempäälä-nimet ovat näin ollen saaneet alkunsa ruotsinkielisten viikinkien kauppa- ja rahtaustoimista Turun ja Telkäntaipaleen välillä ilmeisesti n. vuoden 900 vaiheilla.
Wikisanakirjan mukaan ”telki” on ”kulkureitille laitettu pidäke”. Niinpä Lempäälän harjumainen maastonmuoto ja Kuokkalankoski olivat telki vesiliikenteelle. Näyttää mahdolliselta, että paikallismurteessa on jo varhain ollut käytössä subst. telkä, josta verbi teljetä. Esteen ylityspaikaksi on siten muotoutunut Telkin- eli Telkäntaival. Koska liikennettä on tapahtunut kauan ennen viikinkiaikaa, on tämä nimi Lembois-nimeä paljon vanhempi. Pitäjännimen syntymisessä näyttää siis piispa Tavastilla olleen ratkaiseva vaikutus siksi, että hän ruotsinkielisenä ei ehkä tajunnut Telkäntaipaleen merkitystä ja historiaa.
Joka tapauksessa Telkäntaival ja Lempoinen (Lembois) paistattavat päivää sulassa sovussa Kuokkalankosken ja kanavan välillä. Ja me asujaimet olemme lempoja (lembo).
Mitä ruotsinkielen vaikutuksesta muihin paikannimiimme tulee, on huomattava, että kaikki varhaisimmat karttojen laatijat olivat ruotsalaisia ja ruotsinkielisiä. Esim. Sarvikaslahti on saanut nimensä sorva-nimisestä särkikalasta, jonka elin- ja lisääntymisalueena Sarvikaslahti on ollut (Ancylusjärven pinnan laskettua alle Kuokkalankosken niskan, n. 2000 e.a.a. ?) aivan ihanteellinen ja laaja, (ks Luontoportti). Ruotsinkielinen ilmaisu kalasta on kuitenkin ”sarv”, sorva.
Jouko Karhunen
