Mitä yhteistä on vuosissa 1917–18 ja vuodessa 2022?
Ainakin se, että todella isot asiat, sellaisetkin asiat, joita on pidetty muuttumattomina, voivat heittää kuperkeikan muutamassa päivässä.
Tuskin kukaan ennusti Suomen itsenäistymisen vaikkapa kesällä 1917.
Jos joku olisi sanonut esimerkiksi tammikuussa 2022, että neljän kuukauden päästä koko lailla yksimielinen Suomi jättää Nato-hakemuksen, hänelle olisi naurettu.
Kun asiat alkavat vyöryä, ne vyöryvät usein vääjäämättä. Vuonna 1917–18 asiat vyöryivät itsenäistymisen kautta kansalliseen suuronnettomuuteen eli sisällissotaan. Nyt 2022 asiat ovat vyöryneet siihen, että melkein 80 vuotta vallalla ollut ajattelu Suomen liittoutumattomuudesta on kuopattava.
Opetan nyt 33. vuotta peräkkäin Lempäälän yläastelaisille historiaa. Kaikkien näiden vuosien ajan vallitsevana doktriinina on ollut, että Suomi vaalii hyviä ja luottamuksellisia suhteitä suureen itänaapurinsa, joka opettajaurani alussa oli nimeltään Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä. Näiden hyvien suhteiden peruspilarina on Suomen pysyttäytyminen sotilasliittojen ulkopuolella.
Helmikuun 24. päivänä alkanut Ukrainan sota muutti ajattelun äärettömän nopeasti. Venäjä ei ole enää luotettava naapuri, kuten presidentti Sauli Niinistökin sanoi. Suomen ulkopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa kirjoitetaan juuri nyt uusiksi. Se on nykynuorillekin nyt opetettava.
Suomen historia kirjoitettiin loppuvuonna 1917 ja alkuvuonna 1918 täydellisen uusiksi. Tavalla, joka jätti vuosikymmenten jäljet maahamme. Tuomas Hopun uutuuskirja Suomen sisällissodasta kannattaa lukea. Varsinkin meidän lempääläisten ja vesilahtelaisten. Kirjaa voi peilata ehkäpä nykypäiväänkin.
