Kokoonnuimme su 9.7.2017 kauniissa kesäsäässä Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun perinneyhdistyksen järjestämään muistohetkeen Vesilahden Onkemäelle Ypeen tilalle.
Halusimme muistaa sitä uhria, jonka Niemisen perhe muiden mukana antoi vapaalle itsenäiselle isänmaallemme, tänä vuonna 100-vuotiaalle Suomelle. Muistoissamme olivat myös kaikki ne lukuisat perheet, jotka talvi- ja jatkosodassa menettivät useampia jäseniä samasta perheestä.
Selvitysten mukaan sodissa kaatui lukuisia kolmen veljeksen ja jopa useita neljän veljeksen sarjoja. Voimme vain aavistella niitä tunnelmia, joita esim. Niemisen perheessä koettiin, kun perheen menetysten lopullinen laajuus selvisi. Ypeen talon kuudesta pojasta kaksi (Tauno ja Reino) sekä vävy (Kalle) kaatuivat talvisodassa ja vielä kaksi poikaa (Eino ja Jaakko) kaatuivat jatkosodassa.
Vain kaksi poikaa palasi takaisin. Aseveljet pystyttivät kaatuneiden muistolle ko. muistomerkin 17.9.1961, ja tämän muistomerkin äärelle kokoonnuimme samana päivänä, kun Eino Nieminen kaatui vuonna 1941. Juhlahetkessä kukkien laskun jälkeen pitivät puheenvuoronsa pj. Pekka Bergius, vpj. Kirmo Bergius ja khra Harri Henttinen. Tilaisuuden jälkeen vietimme kahvihetken Vesilahden Ylämäen Metsästysseuran kodalla. Kahvihetken järjestelyistä vastasi Vesilahden Ylämäen Metsästysseura.
Muistomerkin ääressä ajattelimme sitä tuskaa, mikä perheen Matilda-äidillä ja muillakin perheen jäsenillä oli suruviestin saapumisen jälkeen. Onneksi tuohon aikaan ihmisen tukena oli vielä voimissaan oleva yhteisöllisyys ja talkoohenki, jossa oma perhe, naapurit, kyläläiset ja koko Vesilahti oli tukena ja voimana hädän keskellä. Luja usko Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon ja lähimmäisten apu tekivät mahdolliseksi elämän jatkumisen. ”Tuleen ei saanut eikä voinut jäädä
makaamaan”. Elämän piti jatkua ja periksi ei saanut antaa: kotirintaman piti kestää!
Me nykyajan ihmiset pidämme liian itsestäänselvyytenä sitä, että meillä on koti ja läheiset ympärillämme. Todellinen voima piilee omassa kodissa ja läheissuhteissa. Kun kotona ja läheissuhteissa asiat ovat kunnossa, silloin voi selvitä ylitsepääsemättömiltä tuntuvista tilanteistakin. Vilpittömät ystävät ja naapurit ja joskus ihan tuntemattomatkin ihmiset toimivat arkipäivän enkelitehtävissä rakentamassa siltoja ylitse synkkien aikojen. Tätä elettiin todeksi sotavuosina. Onko samoja voimavaroja käytössämme tänä päivänä?
Vuoden 1918 sodan aikana kansakuntamme oli syvästi jakautunut, mitä kuvaa sodasta käytetyt nimet ”sisällissota, veljessota tai kansalaissota”. Kohtalokasta on jos valtakunta tai kansakunta riitautuu itsensä kanssa. Sisäiset ristiriidat tuhoavat nopeammin kuin uhka, jonka koetaan tulevan ulkopuolelta. Vuoden 1918 sodasta käytetty nimike vapaussota korostaa puolestaan sitä, että silloin vielä lapsenkengissään oleva Suomi solmi vuonna 1920 Tarton rauhansopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa ja itsenäisen Suomen rajat saivat silloin vahvistuksensa. Vapaussodan näkökulmasta haluttiin ennen kaikkea rauhoittaa maa, lopettaa kansan sielua jäytävä sisäinen sekasorto ja torjua koko kansakuntaamme kohdistuva ulkopuoleltamme tuleva Neuvosto-Venäjän uhka. Sisäisesti rikkioleva kansakunta on heikko ulkoisen uhan edessä.
Kansakuntamme sielu on siellä, missä ihmiset elävät normaalia arkipäivän elämäänsä eli erityisesti kotona ja läheisissä ihmissuhteissamme. Vuoden 1918 sodan haavat ja ristiriidat oli unohdettu tai ainakin painettu taka-alalle talvi- ja jatkosodan vuosina. Muuten meillä ei olisi tänään itsenäistä ja vapaata isänmaatamme, Suomea.
Talvisodan ihme ja sen perustana oleva talvisodan henki takasivat, että rintama kesti ylivoimaisen vihollisen vyöryessä vastaan. Taisteluissa olevien miesten ja naisten tukena oli kotirintama, joka takasi heille täyden aineellisen, henkisen ja hengellisen tuen. Koti-kirkko-isänmaa oli se kansakuntamme sielu, jota ei haluttu myydä mistään hinnasta. Miten on nykyaikana?
Nykyään tuntuu, että kaikki on myytävissä ja ostettavissa, jos vain hinnasta päästään sopimukseen. Tuntuu, että nykyajan elämästä puuttuu sielu ja henki, kun kaikkea mitataan vain rahalla. Mikä meille nykyajan ihmisille on sellaista, jota emme myisi mistään hinnasta? Sodan läpieläneelle sukupolvelle luovuttamatonta oli tuo kolminaisuus: koti-kirkko- isänmaa.
Raamatussa (Ef. 2:19-22) korostetaan, että ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen…te olette kiviä siinä rakennuksessa…Hän liittää koko rakennuksen yhteen”. Me olemme siis jokainen kiviä ja yhdessä muodostamme rakennuksen. Jokaisella on oma luovuttamaton paikkansa. Me yhdessä olemme joko vahvoja tai heikkoja.
Vahvojen ja sisukkuudessaan sankarillisten yksilöiden taustalla ja tukena ovat aina hyvät ja luotettavat tausta- ja tukivoimat. Näin on ollut ennen ja on myös nyt. Ohjenuoraksi meillekin sopivat vaikkapa seuraavat Lotta Svärdin Kultaiset sanat: vaadi aina enin itseltäsi; ole uskollinen vähäisimmässäkin; muista menneitten sukupolvien työ. Kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me. Lisäksi Pikkulotan Kultaisissa sanoissa mm. todetaan: huomaa luonnon kauneudessa Luojan suuruus; kunnioita mennyttä ja usko tulevaisuuteen; älä lannistu vaikeuksissa; ole hyvä toveri ja rehellinen ystävä.
Khra Harri Henttinen
Vesilahden seurakunta
Kuva: Hannu Kosken arkisto
