Keskiviikkopäivänä 18. joulukuuta märkää lunta satoi lyhyessä ajassa paljon ja se täytyi saada asianmukaisella kalustolla pois teiltä ja poluilta, jotta liikkuminen olisi mahdollista ja turvallista.
Aamulla kun avasin ulko-oven, vain vilkaisu liittymän kohdalle palautti mieleen ennustetun lumikaaoksen. Liittymäni kohdalla jökötti valtava lumipallo. Minulle terveelle ja työkykyiselle se oli vain hidaste, ei este. Tulin Lempäälään turvallisesti, ja aloitimme päivän työt.
Vammaispalveluiden rempparyhmä lähti lumipartioon pelastamaan iäkkäitä ja liikuntarajoitteisia lumikaaoksen kourista. Näemme työssämme paljon auraukseen ja teiden kuntoon liittyviä seikkoja.
Eräs tuttu iäkkäämpi rouva soitti:
– Teillä varmasti on paljon nyt lumikiireitä, mutta jos suinkin ehtisitte tulla pelastamaan minut lumen saarroksesta, kun aura on aurannut penkan liittymäni kohdalle.
Saavuttuamme paikalle, oli penkka niin juhlava paakkuineen, että ei siitä läpi tultaisi huonoilla jaloilla varsinkaan, kun se ehtisi jäätyä, olihan luvattu pikku pakkasta.
Minua alkoi suututtaa tuo piittaamattomuus.
Ei vaatisi auraajalta kuin pienen ohjausliikkeen, jolloin etulevyn kulma muuttuisi niin, että tuota läpipääsemätöntä vallia ei liittymän kohdalle tulisi. Vauhtikaan ei juuri hidastuisi, mutta se vaatisi viitseliäisyyttä, pienen ohjausliikkeen.
Ymmärrän toki, että tällaisena päivänä auraajalla on kiire, mutta piittaamattomuus on asia, jota en voi ymmärtää. Ja kun se pienen pieni ohjausliike ei juuri vaikuta ajallisesti auraajan työhön.
Olen myös nähnyt joillakin sellaisen apulevyn et levyyn kiinnitettynä, jonka saa hydraulisesti alas liittymän kohdalla. Ajatellaan lähimmäisiämme ainakin näin jouluna.
Juha Kelottijärvi, ohjaaja, vammaispalvelut, Lempäälän kunta
