Nelikymppiset suurella sydämellä

20.02.2013 09:58

15synttärit_079
Vesilahtelainen Kati Vaahtolammi juhli sunnuntaina syntymäpäiviään.

Viime vuonna Kati Vaahtolammi näki televisiosta dokumentin sairaalaklovneista. Näkemänsä koskettamana hän päätti ottaa aivan uuden tavan lähestyvän 40-vuotispäivänsä juhlintaan. Lopputulema: 160 kutsuvierasta, työmieshuutokauppa, poniajeluja, arpajaiset, kasvomaalauksien tekoa, ongintaa, Länsi-Vesilahden VPK:n kalustoesittely, laulu- ja soittoesityksiä sekä paljon muuta.

Ja mikä olennaisinta; syntymäpäiväjuhlista saatu tuotto hyväntekeväisyyteen, Tampereen yliopistollisen sairaalan sairaalaklovneille.

– En halunnut lahjoja rahana enkä tavarana vaan ajatuksenani oli se, että ystävät tuhlaavat tapahtumassa lahjarahan verran rahaa ruokailuun, ongintaan, poniajeluun, arpajaisiin ynnä muuhun. Tavoitteenani oli saada kokoon 3 000 euroa. Se tavoite saavutettiin ja ylitettiin noin 1 000 eurolla, iloitsee Vesilahden Rämsöössä asuva Vaahtolammi sunnuntaina vietetyn juhlan aineellista tuottoa, jonka hän luovuttaa ensi viikolla Sairaalaklovnit ry:lle.

– Sairaalaklovnien työ pienten potilaiden sairaala-arjen piristämisessä on hyvin tärkeää, vallankin kun hoitojaksot voivat olla pitkiä.

Kylän yhteisestä huolesta tekoihin

– Dokumentin nähtyäni totesin, että haluan sairaalaklovniksi. Minulle tuli vilpitön ja voimakas halu tehdä hyvää.

– Mieheni Juha huomautti minun olevan aivan liian herkkä siihen hommaan, mutta idea jäi kasvamaan, ihan siitäkin syystä, että kylällä kaksi lasta sairastui leukemiaan. Se on ollut kylän yhteinen suru, Kati Vaahtolammi selvittää.

Hän oli yhä vakuuttuneempi siitä, että hyväntekeväisyydelle on tarvetta ja siksi ryhtyi puolisonsa ja ystävät tukijoukoikseen saatuaan toimeen. Vaahtolammi tiedusteli eri tahoja sponsoreiksi ja moni lähti mukaan. Kaikki tarjoiltava juhliin saatiin lahjoituksina.

– Kakut saimme Vammalasta Pyymäeltä, lihapullat ja perunat Heinon leipomosta, salaatit Sastamalan S-marketista, savulohifileet Hukkaselta ja 15 kiloa mustaa makkaraa Tapolalta. Kylmät väreet menivät pitkin selkää siitä, kuinka hyvin porukka lähti mukaan.

Ystävät ja yritykset lahjoittivat arpajaisiin palveluja ja tavaroita. Lisäksi iso joukko kyläläisiä toimi vapaaehtoisena keittiössä. Entiset työkaverit Sastamalan S-marketista järjestivät arpajaiset ja kasvomaalaukset hoidettiin niin ikään talkoovoimin.

– Iso juttu oli sekin, että Tähti Nuorisoseura antoi Narvan nuorisoseurantalon korvauksetta käyttöömme, toteaa Vaahtolammi.

Nyt juhlat on juhlittu ja Kati Vaahtolammi onnellinen, että niin moni osallistui hyvän asian puolesta. Sairaalaklovnin uraa hän ei ole vieläkään poissulkenut.

– Ehkä sitten joskus isona.