Vuonna 1901 kerrottiin Aamulehdessä, että ”muutamat Tampereen seudulla asuwat henkilöt owat sopineet seuran perustamisesta nimellä Joutohetkien seura, jonka tarkoituksena oli seurata kaikenlaisia kansalaisasioita ja antaa keskinäistä valistusta”.
Kyseinen yhdistys, Joutohetkien Seura, oli tuolloin jo lähes unholaan vaipunut herrakerho, johon oli aikanaan kuulunut myös tunnettuja vesilahtelaisia. Varmaa tietoa oli vain luettelo perustajajäsenistä vuodelta 1813 sekä ”elämänhaluisen ja pyrkiwän kansalaisryhmän” säännöt, jotka salaseuroja koskevan kuninkaallisen käskykirjeen perusteella oli hyväksytetty aina senaatissa saakka.
Seura heräsi pitkästä unestaan 2012, kun Tapolan Pirttipiiri, ryhmä päivätyöstä vapautuneita vapaan seuraelämän nautiskelijoita, oivalsi olevansa jälleensyntynyt Joutohetkien seura. Vuotta aikaisemmin kokoontumiset Tapolan Pirtissä aloittanut sitoutumaton, rekisteröitymätön ja itseohjautuva ryhmä otti 200-vuotisen seuran nimen omakseen ja sen säännöt eettiseksi selkärangakseen.
Itseohjautuva ja kaikki huomioiva
Virallisia 200-vuotisjuhlia uudestisyntynyt Joutohetkien Seura vietti helmikuussa 2013 Laukon kartanossa. Seura kokoontuu säännöllisesti kerran viikossa perjantaina joko kirkonkylän paloaseman kokoushuoneessa tai tapaamisen teemaan liittyvässä muussa tilassa.
Seurassa vallitsevasta vapaasta ja ideologioista riippumattomasta ilmapiiristä johtuen ohjelmaa ei suunnitella paria viikkoa kauemmaksi tulevaisuuteen, eikä nuijaa kopauttelemassa ole puheenjohtajaa. Nuijan sijaan käytössä on lehmänkello, joka soittamalla halukas saa äänensä kuuluville.
Epävirallinen tiedonkuljettaja Pirjo Hakuni kertoo, että asiat sujuvat mainiosti ilman virallista organisaatiotakin.
– Päätökset vain syntyvät, kun ideat ja ajatukset lentelevät vapaasti ja yhteisestä tahtotilasta otetaan koppi. Kun kenelläkään ei ole byrokraattisia velvoitteita, toteuttajat löytyvät ihan itsestään.
Sodanjälkeinen Suomi kätilön silmin
Seuran toimintaan on ottanut osaa sen uuden tulemisen aikana noin 50 henkilöä. Viikkotapaamisissa mukana on yleensä 15–20 osallistujaa. Vapaalla ja äänekkäällä ajatustenvaihdolla on aina olennainen osa tapaamisissa, joiden teemat ovat yhtä moninaisia kuin itse elämä.
Välillä kuunnellaan viisaita luentoja, toisella kerralla perehdytään vaikkapa fysioterapian saloihin tai tutustutaan kotiseudun historiaan. Ja ettei touhu menisi vallan istuskeluksi, heittäytyy joukko välillä turisteiksi maailmankuvaansa avartamaan. Oman kunnan kohteiden ohella kulttuuripitoisia reissuja on tehty aina Helsinkiin ja Seinäjoelle saakka.
Mielenvirkistystä ja uusia ajatuksia
Joutohetkien seuraan ei järjestetä pääsykokeita, keneltäkäää ei peritä kynnysrahoja eikä ketään laiteta töihin vastoin tahtoaan. Mukaan pääsee kätevimmin saapumalla viikkokokoontumisiin.
Seuran konkareihin lukeutuva Soila Mattila pitää yhteisöllisyyttä seuran parhaana antina.
– Mukanaolosta syntyy hyvä mieli. Isäni puolelta sukuni juuret ovat Vesilahdessa ja muutimme tänne vuonna 2005. Seurassa on oiva mahdollisuus tutustua vesilahtelaisuuteen uusista näkökulmista.
Anja Lahtinen tuli toimintaan mukaan ystävien kutsumana.
– Saan täällä mielenvirkistystä ja uusia ajatuksia. Ihan parasta on, että kaikkia kuunnellaan ja tapaamisiin voi mennä kun aikaa on, ilman pakkoa tai velvollisuutta.
