Miten valmistauduit äidinkielen ylioppilaskirjoituksiin, Niko Saarnisto?
– Esseeseen en varsinaisesti valmistautunut, mutta kertasin kielioppia, jotta pilkut menisi kerrankin oikeisiin paikkoihin. Tekstitaitovastaukseen luin hieman enemmän.
Oliko koe vaikea?
– Esseeseen sattui tulemaan itseäni kiinnostava aihe, joten kai sitä voi kutsua helpoksi. Itse pidän kirjoittamista aina enemmän tai vähemmän haasteellisena.
– Tekstitaitovastaus sen sijaan oli tänä vuonna yllättävä – lukemisesta ei käytännössä ollut hyötyä, koska tehtävät olivat hyvin soveltavia, itse en pitänyt niistä hirveästi.
Millainen fiilis jäi, kun poistuit kirjoitussalista?
– Tekstitaitovastauksen jälkeen päällimmäinen tunne oli hämmennys kokeen vuoksi. Essee tuntui menneen hyvin, mutta kuitenkin joka kokeen jälkeen olo oli hieman epävarma.
– Tällä hetkellä olo ei ole vielä helpottunut, koska yliopiston pääsykokeet ovat pakottaneet olemaan nenä kiinni kirjoissa vielä kirjoitusten jälkeenkin. Se kuitenkin ilahduttaa suuresti, että kirjoituksista tuli hyvät tulokset ja äidinkielen menestystä en edes osannut odottaa.
Voitko antaa neuvoja tuleville kirjoittajille?
– Paras neuvo tuleville kirjoittajille on kenties muistutus siitä, että kirjoitukset tulevat lopulta hyvin nopeasti vastaan. Lukeminen on paljon keveämpää, jos on opetellut asiat jo itse kurssin aikana hyvin. Eväisiin kannattaa panostaa myös, kukapa ei pitäisi syömisestä.
Ylioppilasessee:
Pankkien ohjaama maailma
”Pankit ovat ne kanavat ja valtimot, joita myöten veri juoksee ja joita ilman ei elämä ole mahdollinen ja jotka ensiksi on saatava kuntoon, jotta nykyaikainen elämä voisi päästä kulkemaan.” Näin ajatteli entinen tasavallan presidentti J.K. Paasikivi jo vuonna 1923. Maailma on muuttunut hänen ajoistaan, kenties enemmän kuin koskaan alle sadassa vuodessa, mutta pankit ovat pysyneet silti talouden peruspilareina. Ne mahdollistavat edelleen nykyisen elämän.
Jos lapselta kysyttäisiin, mistä rahaa saa, hänen vastauksensa olisi mitä todennäköisemmin: pankista. Lapsi ei ole täysin väärässä, sillä pankit todella välittävät rahaa. Niiden kautta esimerkiksi kymmenien tuntien työnteko realisoituu tilillä nähtäväksi palkaksi, jonka työnantaja on siirtänyt työntekijän tilille. Ilman pankkeja – varsinkaan ilman nykyisiä verkkopankkeja – rahan siirtäminen paikasta A paikkaan B olisi paljon hankalampaa. Rahat voi saada myös käsin kosketeltavassa muodossa yksinkertaisesti nostamalla ne pankin konttorilta. Paasikiveä mukaillen: pankit ovat kanavia, joita pitkin raha kulkee.
Raha ei kuitenkaan pelkästään kulje pankkien kautta, vaan sitä voi myös lainata pankista. Pankki voi lainata rahaa esimerkiksi asuntoon, johon pariskunnalla ei olisi muuten varaa vielä kymmeniin vuosiin. Lainan – olettaen, että se myönnetään – avulla kyseessä oleva pariskunta saavuttaakin korkeamman elintason jo aikaisemmin, eikä rahaa tarvitse säästää hiljalleen uuteen asuntoon. Sen sijaan rahaa täytyy tosin säästää kuukausittaiseen lainanlyhennykseen, joka sisältää varsinaisen lyhennyksen ja sen koron. Korko on pankin perimä hinta lainaamisesta; pankkienkin on saatava voittonsa jostakin. Laina saattaa siis ajoittain tuottaa sen ottajille harmaita hiuksia, mutta se on silti lähes aina mielekkäämpi vaihtoehto kuin säästäminen ja kotona asuminen. Tilannetta voisikin rasituksen kautta verrata urheilusuoritukseen: maratonin juokseminen hyvissä olosuhteissa on lähes nautinto verrattuna 20 kilometrin taivaltamiseen upottavalla suolla. Paasikivi on siis jälleen oikeassa; pankkeja tarvitaan, jotta nykyinen elämä kulkisi.
Rahat eivät jakaudukaan markkinataloudessa käytännössä koskaan tasan, ja niille, jotka halajavat sitä kuningas Midaan tavoin lisää, pankki tarjoaa mahdollisuuden sijoittamiseen. Pankin tehtävä rahojen tallettajana ja turvaajana onkin pienentynyt, koska yhä useampi haluaa saada pääomansa tuottamaan. Varsinkin pankkien tarjoamat sijoitusrahastot ovat suosittuja. Rahastoja hoitaa ammattilainen, eikä sijoittajien tarvitse itse nähdä vaivaa tuoton eteen. Pankit siis auttavat myös pääoman kasvattamisessa.
Nykyisessä kulutusyhteiskunnassa hintojen merkitys on suuri, koska ihmisillä on rahaa ja he käyttävät sitä. Tuotteiden hinnat ja niiden muutos riippuu kuitenkin täysin markkinoista, joita keskuspankki ohjaa rahapolitiikan keinoin. Se voi siis korkoa nostamalla hillitä lainaamista – aiempaan viitaten harva haluaa juosta 80 kilometriä maratonin sijaan – ja täten kuluttamista. Korkoa laskemalla se taas vapauttaa markkinoita ja ohjaa ihmisiä kuluttamaan enemmän. Jos Paasikiven malliin pankkien merkityksestä lisättäisiin sydän, niin se olisi keskuspankki, jonka lyöntien voimakkuudesta veren määrä kanavissa riippuu. Keskuspankin yleisenä tavoitteena on ollut pitää hintojen nousu – inflaatio – noin kahden prosentin vuositasolla, mikä ohjaa ihmisiä kuluttamaan. Tämä johtuu siitä, että raha menettä käytännössä jatkuvasti arvoaan inflaation seurauksena – jäätelö kannatta syödä ennen kuin se on sulanut.
Pankkien toiminta ei kuitenkaan ansaitse pelkkää ylistyslaulua osakseen. Maailman globalisoituminen ja sijoittumisen yleistyminen ovat johtaneet siihen, että yhä useamman pankin, ja niiden myötä ihmisen, varat ovat kiinni ulkomailla. Tästä taas on seurannut tilanne, jossa muiden maiden talouksien lasku vaikuttaa suoraan kotimaan varantoihin. Ennen se on tapahtunut välillisesti muun muassa viennin heikkenemisen myötä. Pankit voivat siis riskisijoituksillaa aiheuttaa kriisin koko kansantaloudelle. Vertauskuvallisesti Islanti saikin siis avohaavan reisivaltimoonsa, mistä seurasi hyvin vakava verenhukka.
Kuka pankkien rahoituskriisit sitten maksaa? Ympyrä palaa alkuun ja vastaus kysymykseen on valitettavan usein tavallinen veronmaksaja. Tämä johtuu siitä, että pankin ajautuessa konkurssiin ihmiset menettävät siinä kiinni – talletussuojan ulkopuolella – olevat varansa. Jos pankki taas päätetään pelastaa niin ”tekohengitys” suoritetaan usein veronmaksajien varoilla. Näin käy esimerkiksi valtion tukiessa pankkia. Tilanne on kuitenkin huomattu myös päättäjien tasolla ja pankkien valvontaa on lisätty, jotta pankkien ongelmat eivät eskaloituisi globaaliksi finanssikriisiksi.
Talouden ja sen myötä pankkien korostunut asema vaikuttaa siis päättäjienkin tasolla. Pankkien toiminnan monimutkaistuminen on osaltaan johtanut siihen, että päätöksen niitä koskevissa asioissa tekee useimmin asiantuntija, ei esimerkiksi kansanedustaja. Vaadittavan tiedon määrä on yksinkertaisesti liian suuri. Tavallisen ihmisen kannalta tämä tarkoittaa heikentynyttä demokratiaa ja kasvannutta asiantuntijavaltaa.
Summa summarum, markkinatalous ja ihmiset tarvitsevat pankkeja, mutta niiden vallan korostuessa syntyvät myös ongelmat. Valtion tasolta tarkastellen pankki on hyvä renki, mutta huono isäntä. Parhaat etunsa tavallisille ihmisille ne tuottavat hieman valvottuina. Paasikivi oli oikeassa sanoessaan, että pankit ovaat nykyaikaisen elämän mahdollistavat kanavat ja valtimot. Aivoiksi niistä ei ole.
Niko Saarnisto
