Aurinko vieraili Sääksjärven joulutorilla

Myyntipöydät notkuivat jouluherkkuja sekä muuta joulutunnelman tuojaa Sääksjärven joulutorilla. Kuva: Ritva Nurminen
Myyntipöydät notkuivat jouluherkkuja sekä muuta joulutunnelman tuojaa Sääksjärven joulutorilla. Kuva: Ritva Nurminen

Sääksjärven lionien vuoden suurin ponnistus huipentui lauantaina 29. marraskuuta, kun järjestettiin jo perinteeksi muodostunut järjestöjen yhteinen Sääksjärven joulutori. Keskusteltta kohosi talkoovoimin Sääksjärven koulun edustalle jouluisen houkuttelevana. Myyntipöydät notkuivat jouluherkkuja sekä muuta joulutunnelman tuojaa.

Joulutorilla oli paljon perinteistä jouluun liittyvää, kuten leivonnaisia, käsitöitä, kransseja sekä jätkänkynttilöitä. Joulupukin polvelle pääsi istumaan, ja reipas pikku poni kuljetti punaposkisia lapsia kärryajelulla.

Paikkakunnan uusimman lionsklubin, LC Lempäälä/Birgitan, tarjoilema riisipuuro ja rusinasoppa olivat torilla kävijöiden mieleen. Taikateltassa esiintyi nuoria taikurinalkuja, joiden esitystä yleisö seurasi henkeään pidätellen.

– Kaikenikäisiä kävijöitä oli ennätysmäärä. Ilma oli kaunis, jopa aurinkoinen, ja tunnelma erinomainen. Edes lumeton maa ei vähentänyt jouluista tunnelma.. Suosio ilahdutti järjestäjiä erityisesti siksi, että paikkakunnalla oli useita kilpailevia tapahtumia samana päivänä. Joulutori on muutamassa vuodessa saavuttanut hyvän maineen, sanovat Marja Sundström ja Ritva Nurminen Lempäälä/Sääksjärvi lionsklubista.

Joulutori yhdistää Sääksjärvellä toimivia järjestöjä, joista mukana olivat tällä kertaa lionsklubit, martat, partiolaiset, seurakunta sekä Loiskeen jalkapallojuniorit. Kukin järjestö kohdistaa tuotot omalle toiminta-alueelleen, esimerkiksi lionsklubit tukevat lapsia, nuoria ja ikäihmisiä muun muassa lahjoituksin ja stipendein.