Nuket ovat omistajilleen tärkeitä. Tämä huomattiin jatkosodan aikana, kun kansanhuoltoministeriö oli vuonna 1943 raaka-ainepulan vuoksi laittanut nuket ja lelut tuonti- ja myyntikieltoon. Kieltoa kesti vain vuoden, sillä nopeasti havaittiin, kuinka tärkeä kainaloinen on lapselle – etenkin kun maa oli sodassa.
Marttanukkeja on vaalittu aarteina. Ne ovat myös käsityön taidonnäytteitä. Artesaani Soili Pekonen tietää kertoa niistä lukuisia tarinoita.
– Olen kuullut tarinoita, kuinka nuken pyllyä on pesty niin, että sahanpurut ovat kastuneet. Marttanukkeihin liittyy ihania muistoja, hän kertoo.
Marttanukkenäyttely avautui Kanavan koululla viime viikolla. Esillä on toistakymmentä Soili Pekosen itse tekemää Marttanukkea.
Lisäksi Pekonen luennoi Marttanuken historiasta Kanavan koululla tammikuun 22. päivä ja opettaa nuken tekoa helmikuussa.
Miehet osallistuivat nukentekoon
Marttanuken historia juontaa juurensa 1900-luvun alkuun, kun Turun marttayhdistys vuonna 1908 kehitti nuken tulonlähteeksi kaupunkilaisnaisille. Maalaisnaisia ympäri Suomen oli opastettu lisätulojen hankkimiseen kanojen kasvatuksesta ja kananmunien myymisestä alkaen, mutta kaupunkilaismartoille eläintenpidon sijasta piti keksiä jotain muuta. Sitten joku ehdotti leikillään, että ryhdytään valmistamaan nukkeja.
– Äidit saivat tilata marttojen Nukkelasta kaavat ja valmiiksi maalatut pään ja kädet. Kotona he ompelivat nuken kokoon ja täyttivät sen sahanpuruilla.
– Marttanuket ovat suomalaisen naisen käsityöperinnettä, mihin myös miehet ovat osallistuneet. Miesten tehtävä oli täyttää nukke sahajauhoilla. Se vaati voimaa, koska täyte piti juntata kunnolla, ettei nukke jäänyt veltoksi.
Marttanukkeja on monenlaisia: tyttöjä, poikia, vauvanukkeja, merimiehiä ja hienoja neitinukkeja, jotka kiharrettuine hiuksineen ja kaupunkilaisneidin vaatteineen muistuttivat lapsitähti Shirley Templeä. Ensimmäiset nuket olivat kuitenkin kansallispukuisia.
– Monet mieltävät Marttanuken martta-asuiseksi, mutta vaatetuksessa oli monia erilaisia asuja. Nukeilla on myös omat nimet. Löytyy Pirkkoa, Rusettipäätyttöä, Poikaa, Mattia, Petteriä ja Pelleä, Pekonen luettelee.
Nukeissa on tarinaa tekijän elämästä
Marttanukkien malleja on tullut paljon maailmalta, ja Suomeen tuli toisen maailmansodan jälkeen useampia uusia nukkevalmistajia.
Soili Pekonen sanoo, että aidon Marttanuken tunnistaa kyllä. Mikä sille sitten on ominaista?
– Nuken pää on paperimassaa ja vartalo on sahajauhoilla täytetty. Marttanuket tehdään vanhojen mallien ja tiettyjen sääntöjen mukaan ja niistä pidetään edelleen kiinni, hän toteaa.
Yksi säännöistä koskee esimerkiksi silmiä.
– Jos Bebe-nukella on lasisilmät, sen suun pitää olla auki. Jos sillä on maalatut silmät, suun pitää olla kiinni.
Soili Pekonen on valmistanut nelisenkymmentä nukkea reilun kymmenen vuoden aikana. Nuket kertovat Pekosen omaakin historiaa.
– Teen nukkeja perinnöksi lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Olen syntynyt Hämeenkyrössä, joten yhdellä nukella on Hämeenkyrön kansallispuku.
Sairaanhoitajabebe puolestaan muistuttaa ateljeeompelijaksi opiskellutta Pekosta hänen ensimmäisestä työpaikastaan ompelimossa, jossa tehtiin tilaustyönä sairaanhoitajille pukuja.
– Jokaisella tekijällä on oma kädenjälkensä, joka tulee selvästi näkyviin.
Yhden nuken tekeminen on pitkä prosessi, johon saa helposti uppoamaan täyden työviikon. Pelkän kropan kokoamiseen voi mennä 40 tuntia.
Kommentointi on suljettu.