Juulia ja Kati saavat iloa ja energiaa tanssista

Iskevä rytmi keinuttaa lanteita. Kädet halkovat ilmaa, jalat ojentuvat eteen ja taakse ja selät taipuvat kaarelle. Jos liikkeet jättäisivät jäljen, Dance Actionsin sali Tampereen Pyhäjärvenkadulla täyttyisi monimutkaisista kuvioista, silmukoista ja kaarista. 15 nuoren naisen ryhmä treenaa esitystä varten, sillä heidän show- ja jazztanssin erikoiskoulutusryhmänsä Artimals kiertää ahkerasti eri tanssitapahtumissa ympäri Suomea.

Ryhmään on valikoitunut joukko motivoituneita ja innokkaita esiintyjiä Tampereelta ja lähikunnista, muun muassa vesilahtelaiset Juulia Virtanen ja Kati Peuraniemi sekä lempääläläinen Elina Mattsson.

– Ryhmän tanssijat ovat iältään 13-17-vuotiaita, ja heidät on valittu ryhmään pääsykokeiden perusteella, kertoo tanssikoulu Dance Actionsin opettaja Janita Rantanen.

Artimals treenaa kisoja varten. Kuva: Katariina Rannaste
Artimals treenaa kisoja varten. Kuva: Katariina Rannaste

Syksyllä 2013 perustetun ryhmän päälajeina ovat jazz-, show- ja nykytanssi.

Tanssilla voi viestittää tunnetiloja

14-vuotiaalla Juulia Virtasella ja 13-vuotiaalla Kati Peuraniemellä on jo vahva ote tanssiin; Virtanen on harrastanut tanssia kuusi ja Peuraniemi kahdeksan vuotta. Tanssin he tunsivat omakseen jo varhain.

– Kun kävin ekalla tanssitunnilla, se tuntui tosi kivalta. Tiesin heti, että tämä on minun juttuni, Virtanen kertoo.

– Pienenä tanssin paljon kotona, joten äiti ehdotti tanssiharrastusta, mutta oli siinä omaakin innostusta mukana, Peuraniemi toteaa.

Toissa syksystä lähtien Artimals-ryhmässä harrastanut kaksikko on huomannut tanssin vaikuttaneen fyysiseen kuntoon.

– Minulle on tullut paljon enemmän ponnistusvoimaa ja keskivartalohallintaa, Juulia Virtanen iloitsee.

– Kunto kehittyy koko ajan ja tanssiessa huomaa, että tulee paremmaksi, hän lisää.

Tanssi on monipuolista liikuntaa, mutta pelkkiä hienoja liikesarjoja ja askelkuvioita se ei ole. Siihen liittyy myös musiikillista tulkintaa ja eläytymistä.

tanssi5
Tanssiminen tuo hyvän olon. Kati Peuraniemi ja Juulia Virtanen pitävät tanssimisesta, koska siinä saa ilmaista itseään ja tunteitaan. Kuva: Katariina Rannaste

– Tanssiin tarvitaan tasapainoa ja rytmitajua, mutta eläytyminen ja ilmaisu ovat myös tärkeitä, kaksikko pohtii.

Tanssista tekee heidän mielestään erityisen se, että siinä saa ilmaista itseään ja tunteitaan.

– Minulla on tanssiessa yleensä vapautunut olo, Kati Peuraniemi toteaa.

– Jos olen tosi iloinen, sen huomaa tanssistani. Toimii se toisinkin päin, sillä treenien jälkeen on aina tosi iloinen olo, Virtanen vakuuttaa.

Ryhmä on pärjännyt kisoissa

Artimals-ryhmä treenaa koulunkäynnin lomassa ahkerasti kolmena iltana viikossa. Keskittynyt harjoittelu onkin tuottanut tulosta, sillä ryhmä on pärjännyt kisoissa varsin hyvin.

tanssi2
Tanssiopettaja Janita Rantanen antaa ohjeita. Kuva: Katariina Rannaste

Virtasen ja Peuraniemen mielestä mieleenpainuvimmat esiintymiset ovat toistaiseksi olleet Suomen Kansallisoopperassa järjestetyssä NykytanssiPaletti-tapahtumassa viime syksynä sekä Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla viime kesänä.

Seuraava koitos tytöillä on 1. helmikuuta Kajaanissa, kun Artimals valittiin videohaun perusteella mukaan Kajaani tanssii -tapahtuman koreografiakatselmukseen.

Opettajat Janita Rantanen ja Joel Alalantela suunnittelevat koreografiat myös kisoihin. Tämänhetkistä kisakappaletta tytöt ovat esittäneet syksystä asti.

– Menemme suurin piirtein yhden vuoden samalla koregrafialla ja sen  osaan varmaan jo unissani, Juulia Virtanen naurahtaa.

Esiintymiset tuovat Virtasen ja Peuraniemen mukaan mukavaa haastetta harrastukseen. Kun on pidemmän aikaa harrastanut, vaatimustaso nousee.

– Uskon, että tanssisin, vaikka emme kävisi kilpailuissa, mutta olen kilpailuhenkinen ja tykkään päästä kisaamaan, Juulia kertoo.

Tanssijat hakevat rytmiä kehoistaan. Kuva: Katariina Rannaste
Tanssijat hakevat rytmiä kehoistaan. Kuva: Katariina Rannaste