Eikö uskonto ole vakava asia? Otsa rypyssä, kädet ristissä, kovalla penkillä? Voiko uskontoa ja tanssia sekoittaa?
– Ehdottomasti voi! nauraa Asta Lehtimäki, Gospel-lattarien äiti.
Keniassa varttunut lähetystyöntekijöiden lapsi tottui kasvaessaan siihen, että kirkossa tanssittiin ja taputettiin. Jumalanpalvelukset olivat värikkäitä ja Jumalaa ylistettiin myös liikkeen avulla. Suomeen lukioiässä muuttaneen tytön oli vaikea sopeutua totiseen kulttuuriimme.
Ennen Gospel-lattarien aikaa Lehtimäki opetti tavallisissa tanssikouluissa tavallisia lattareita. Hän kaipasi kuitenkin tanssiin mukaan henkisyyttä ja toisaalta maanläheistä, matalan kynnyksen toimintaa, tanssitunteja, joihin voi osallistua kuka tahansa tanssitaidoista ja kunnosta riippumatta.
– Gospel-lattareissa ei tarvitse osata mitään ennestään, sillä koreografiat ovat helppoja ja lyhyitä. Jokaisella tunnilla aloitetaan tavallaan alusta. Osallistujien ei tarvitse ottaa itseään vakavasti, vaan tärkeintä on liikkumisen ilo ja kokonaisvaltainen hyvä olo. Tunneilla voi tempautua mukaan tanssin rytmiin ja saada onnistumisen kokemuksia, Lehtimäki kertoo.
– Minulla on hyvin positiivinen suhde Jumalaan. Uskon, että hän rakastaa meitä kaikkia juuri sellaisina kuin olemme, olimmepa minkä ikäisiä tai kokoisia tahansa. Ihminen voi ylistää Jumalaa rakastamalla sitä kehoa, joka hänelle on annettu. Sitä paitsi täydellisyys on tylsää!
Gospel-lattari käynnistyi Tampereen NNKY:ssä vuonna 2007. Nyt sitä opetetaan ympäri Suomea. On yksittäisiä keikkoja, pitempiä kursseja ja leirejä. Moneen seurakuntaan on vuosien varrella koulutettu omia lattariopettajia. Vesilahdessa lattarikurssi käynnistyi seurakunnan aloitteesta.
Myös tunneille osallistuvan kirkkoherra Harri Henttisen mielestä tanssi ja uskonto sopivat hyvin yhteen. Gospel-lattaritunnit alkavat rukouksella ja päättyvät rukoukseen. Salsan, rumban ja merenguen askelet alkavat tulla tutuiksi.
– Olen aina pitänyt liikunnasta, mutta lattaritunnit ovat uusi kokemus ja hauskaahan tämä on. Itselläni on unelma siitä, että visuaalisuus, tanssillisuus ja liike voisivat olla osa jumalanpalvelusta. Sanallisen ilmaisun lisäksi ylistystanssikin voisi kuulua kirkkoon, Henttinen pohtii.
