Kosola eri mieltä palvelusetelistä

Lempäälän kunnan kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen Satu Kosola (vas.) jätti eriävän mielipiteen lautakunnan 17. maaliskuuta äänestyksittä tekemään päätökseen, jossa lautakunta antoi valmisteluohjeita yksityisestä päivähoidosta ja sen palvelusetelin käytännön toteutuksesta siten, että palveluseteli olisi käytössä vuoden 2016 alusta lähtien.

– En halua olla osallisena avauksessa, joka käynnistää palvelusetelitoiminnan kunnassamme. Mielestäni peruspalvelujen tuottamisen pitää olla edelleen kunnan tehtävä. Ostopalvelut ja yksityistämiskehitys lopulta heikentävät kuntalaisten tasa-arvoa. Palvelusetelipäiväkotien tarvetta perustellaan perheiden valinnanmahdollisuuksien paranemisella ja asiakaslähtöisyydellä. Asiakaslähtöisyys toteutuu taatusti jo nyt myös kunnallisessa päivähoidossa, niin päiväkodeissa kuin perhepäivähoidossakin. Ja valinnanmahdollisuuksien korostaminen on omiaan lisäämään elitismiä ja sitä kautta eriarvoisuutta, Satu Kosola perustelee pöytäkirjaan kirjattua eriävää mielipidettään.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?