Puuhanaiset pistivät pystyyn peräkonttikirppiksen

Valokuva Maria Okkonen

Jenni Hellqvistillä ja Kati Borgilla on samankaltaiset arvot.

Kierrättäminen yhdistää tarikanmäkeläisiä Kati Borgia ja Jenni Hellqvistiä. Naiset tutustuivat kotitalon kevätkirppiksellä ja päättivät järjestää Lempäälän vanhan S-marketin parkkialueelle peräkonttikirppiksen valtakunnallisena siivouspäivänä, jota vietetään 23 toukokuuta lauantaina.

— Aiemmin vain tervehdimme toisiamme ja jatkoimme matkaa sen enempää miettimättä. Kun lapsemme rupesivat sitten leikkimään keskenään, mekin tutustuimme, Kati Borg ja Jenni Hellqvist naurahtavat.

—  Huomasimme, että kirppistely ja kierrättäminen on meitä yhdistävä asia, Kati Borg sanoo.

Kotipihan keväinen kirppistely ja yhteinen kierrättämisharrastus innostivat ystävykset ideoimaan, voisiko tapahtuman tehdä isommin kuin vain kotipihalla. He olivat tutustuneet valtakunnalliseen siivouspäivätapahtumaan, jota vietetään kaikissa isoissa kaupungeissa keväisin samaan aikaan kuin he ovat järjestäneet kirpputorin kotipihalleen. Ja siitä se idea sitten lähti.

Kierrättäminen on elämäntapa

Katille Borgille ja Jenni Hellqvistille kirppistely ja kierrättäminen on elämäntapa, joka on innostanut heitä jo pitkään. Borgin innostus kierrättämiseen alkoi lukioaikoina, ja Hellqvist kertoo, että hän on ala-asteikäisestä lähtien vienyt vienyt tavaroita kierrätykseen. He ostavat tavarat käytettynä aina kun se on mahdollista.

— Minulla on pohjimmiltaan vihreät arvot. Kulutusta pitäisi vähentää. Tavaraa tuotetaan niin paljon, että se huolettaa minua. Jos kierrättämällä voi vähentää uuden tuotettavan tavaran määrää, niin se on hyvä, Kati Borg ilmaisee.

— Kaikkea ei tarvitse hamstrata, vaan voi kierrättää.  Kirppareilta tekee joskus uskomattomia löytöjä, hienoja tavaroita, joita ei muualta välttämättä saa, Jenni Hellqvist toteaa.

Naiset ovat vakaita ajatukselleen ostaa kirpparilta ja kierrätyksestä, jotta kulutettavaa tavaraa ei tulisi lisää kuormittamaan. Uutta kulutustavaraa ostetaan vain harvoin. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin arvoista joutuu tinkimään.

—  Jos kirpparilta ei löydä sitä, mitä tarvitsee, on pakko ostaa kaupasta. Mutta uuden hinnalla en käytettyä osta. Ja tavaran pitää olla kierrätyksen kestävää, roskikseen kuuluvat tavarat ovat roskikseen.

Peräkonttikirppistä odotetaan jo

Naisten mukaan peräkonttitapahtuman järjestäminen on ollut aikamoista, työmäärä on yllättänyt ja lapsetkin ovat osallistuneet mainosten viemisessä postilaatikkoon leikkien posteljoonia.

— Olemme saaneet ennakkoon hyvin myyjiä. Ja monet ovat kiitelleet, ja sanoneet, kun viitsitte järjestää, Jenni Hellqvist hymyilee.

Mukaan tapahtumaan vielä kuitenkin mahtuu.

— Kaikenlainen tavara on tervetullutta. Voi tuoda vaikka satavuotistalon vintistä myytävää, Kati Borg sanoo toiveikkaana.

— Huonekalut, monenlaiset astiat, kalastustarvikkeet, niitä kysellään aina. Mukaan voi osallistua tavaralla ihan laidasta laitaan. Mitä enemmän ja monipuolisempaa tavaraa, sen parempi, Hellqvist sanoo.

Tavaraa voi heidän mukaansa myydä millaisesta myyntitilasta tahansa. Vain mielikuvitus on rajana.

— Jos peräkonttia ei ole, on monennäköisiä myyntitiloja. Tavaraa voi myydä vaikka pyörän tarakalta, pöydältä tai pöytäliinalta. Myymistä ei ole kiinnitetty peräkonttiin, naiset sanovat.

Kati Borg ja Jenni Hellqvist odottavat 23. toukokuuta järjestettävältä peräkonttikirppikseltä kivaa yhdessä tekemisen päivää, hyvää tinkimiskulttuuria ja että tavara vaihtaa omistajaa.

— Olemme niin varmoja, että tämä on hyvä juttu, Jenni Hellqvist uskoo.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?